Mistä onnettomuudessa on kyse?

Missä?

Kinnin seisakkeella oli tilapäisessä säilytyksessä 50 Venäjältä tulleen säiliöjunavaunun letka. Vaunut olivat matkalla Kotkaan Mussalon satamaan, jonka satamalastauksessa oli ruuhkaa. Vaunujen paikallaan pysyminen oli varmistettu lukittavilla pysäytyskengillä, joita on käytetty Suomen rataverkolla vuodesta 2009 lähtien. Säilytykseen oli saatu lupa Liikennevirastolta, ja vaunujen valvonta oli järjestetty VR:n turvallisuusohjeen mukaisesti.

Mitä tapahtui?

Onnettomuus tapahtui, kun vaunuletka lähti valumaan paikaltaan. Vaunut törmäsivät päätepuskimeen, minkä seurauksena kaksi vaunua suistui raiteelta ja toinen niistä rikkoutui. Säiliössä oli 61 tonnia MTBE-kemikaalia, josta 35 tonnia valui maahan. Ohi ajaneen tavarajunan kuljettaja huomasi onnettomuuden alle puolessa tunnissa sen sattumisesta.

Miksi?

Otkesin tutkimuksen mukaan Kinnissä ei ollut vallitseviin olosuhteisiin nähden riittävää määrää pysäytyskenkiä. Tilanteeseen vaikutti ennalta arvaamattomat olosuhteet, joita olivat lämmennyt sää, kiskojen kosteus, tuuli sekä ratatekniset ominaisuudet (mm. kaltevuus).

Mitä seurauksia?

Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. Etelä-Savon ELY-keskus ja Mikkelin seudun ympäristöpalvelut seuraavat onnettomuuden ympäristövaikutuksia. Ympäristön tilasta tiedotetaan aktiivisesti alueen asukkaille. Onnettomuudessa kemikaalia levisi Mäntyharjun Sarkajärveen ja Voikoskeen sekä Kouvolan Vuohijärveen.

VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu