Perheloma suunnitellaan aikuisten ehdoilla – Kysy edes nämä asiat lapsilta

11.07.2018 09:29 Mediatiedotteet

Perhetutkimus osoittaa, että yhdeksän kymmenestä suomalaisvanhemmasta viettää lähes koko loman perheen kanssa. Melkein puolet vanhemmista ei kuitenkaan ota lapsia päätöksentekoon mukaan, vaikka lomamieltymykset eroavat toisistaan selvästi. Aikuisten ja lasten näkökannoissa on selkeitä eroja reissun onnistumista määrittävissä tekijöissä tai siinä, mitä pidetään mukavana ajanvietteenä matkustaessa. Lapset toivovat nettiä ja kavereita, aikuiset aurinkoa.

Taloustutkimuksen toteuttaman ja VR:n teettämän Suomalaiset lomamatkalla -tutkimuksen mukaan 45 % vanhemmista ei ota lapsia mukaan kesälomaan liittyvään päätöksentekoon. Aikuisten ja lasten lomamieltymykset kuitenkin eroavat toisistaan merkittävästi.

Matkalle lähtiessä yli neljä viidestä aikuisesta uskoo, että maisemien katselu on perheelle mukavaa ajanvietettä, kun lapsista näin ajattelee vain alle puolet. Sen sijaan neljä viidestä lapsesta uskoisi perheen nauttivan matkustaessa elokuvien katselusta – mielipide, joka on tasan tuplasti suositumpi lasten kuin aikuisten keskuudessa.

– Tutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että perheellä on hyvin erilaiset käsitykset siitä, mikä on mukavaa yhteistä tekemistä lomamatkalla. Tärkeintä olisikin löytää koko perheelle sopivaa ohjelmaa, joka sisältää aktiivista tekemistä sekä rentoutumista, kertoo VR:n viestintäpäällikkö Mira Linnamaa. 

Lapsille kaveriseura ja täysi vatsa ovat paljon tärkeämpiä kuin aikuisille

Aikuiset ja lapset ovat eri linjoilla myös siitä, minkälaiset asiat huonon sään lisäksi voivat pilata lomamatkan. Aikuisille punaisia vaatteita ovat kiire ja lasten kinastelu, jotka häiritsevät lapsia huomattavasti vähemmän.

Suurin käsitysero syntyy kaveriseuran merkityksestä lomareissun onnistumisessa. Lähes joka kolmannen lapsen mukaan kavereiden puute pilaa useimmiten lomamatkan, kun taas aikuisista kavereita kaipaisi vain joka kahdeskymmenes. Nälkäkiukku puolestaan on lapsille noin kaksi kertaa isompi mörkö kuin aikuisille.

Kaksi kolmesta aikuisesta uskoo, että hyvä sää tekee perheen mökkireissusta paremman, kun taas lapsista näin ajattelee vain alle puolet. Sen sijaan lasten mökkikokemusta parantaisi erityisesti parempi nettiyhteys: kolmannes lapsista uskoisi paremman netin parantavan perheen mökkeilykokemusta, kun aikuisista näin ajattelee vaivaiset joka kahdeksas.

– Selvästikään kiire ei ole lapsille niin iso ongelma, vaan tärkeämpää olisi löytää mukavaa tekemistä. Kavereiden puute voi olla tylsää, joten varmasti esimerkiksi toimiva nettiyhteys on yksi tapa pitää yhteyttä kavereihin kesänkin ajan, Linnamaa sanoo.

VR:n Suomalaiset lomamatkalla -tutkimukseen vastasi yhteensä yli 1670 henkilöä, joista lapsia oli 835 ja heidän vanhempiaan 835. Tutkimukseen vastanneet lapset olivat iältään 7‒16 -vuotiaita. Lapset vastasivat vain osaan tutkimuksen kysymyksistä. Tutkimukseen vastanneista aikuisista 62,5 prosenttia oli naisia ja 37,5 miehiä. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen Internet-paneelissa 18.-29.5.2018. Tutkimuksen toteutuksesta vastasi tutkimuspäällikkö Anne Melander.

 

Liittyy aiheeseen: Matkustajaliikenne

Uutisarkistoon