Jokaisesta VR:n verkkokaupan ostoksesta 10 senttiä perinnemaisemille

22.03.2010 09:21
VR ja Suomen luonnonsuojeluliitto (SLL) jatkavat jo kolmatta vuotta yhteistyötään perinnemaisemien hoitamiseksi. Jokaisesta VR:n verkkokaupan ostoksesta lahjoitetaan kymmenen senttiä perinnemaisemahankkeelle tämän vuoden ajan. Perinnemaisemat ovat VR:lle luonnollinen kohdevalinta, sillä luonto on junamatkan aikana aina lähellä ja junamatkustajan lähiluonto alkaa jo asemalta. Asemien ympäristössä ja ratojen varsilla kasvaa monia uhanalaisiakin kasvilajeja, ja monet hankkeen hoitokohteet sijaitsevat vilkkaasti liikennöityjen reittien varrella. Perinnemaisemissa elävät myös monet harvinaisiksi käyneet perhos- ja muut hyönteislajit. Perinnemaisemat liittyvät keskeisesti myös VR:n työhön ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Ilmastonmuutos vaikuttaa suomalaiseen luontoon muun muassa vähentämällä luonnon monimuotoisuutta. Rahoittamalla uhanalaisten perinnemaisemien ja lajien hyväksi tehtävää työtä VR osoittaa käytännössä, että ilmastonmuutos ja sen seuraukset eivät ole yhdentekeviä. Ilmastoystävällisyys on junaliikenteen vahvuus muihin liikennemuotoihin verrattuna. Perinnemaisemahanke on tänä vuonna erityisen ajankohtainen, koska vuonna 2010 vietetään YK:n kansainvälistä biodiversiteettivuotta. Näkyviä tuloksia Ensi kesän ja syksyn aikana SLL tekee hoitotöitä yli 50 kohteessa ympäri Suomen. Kaikki SLL:n 15 piirijärjestöä osallistuvat perinnemaisemahankkeeseen. Hankkeessa on saatu kuluneiden kahden vuoden aikana näkyviä tuloksia aikaan. Uhanalaisille kasveille ja hyönteisille on raivattu elintilaa muun muassa niittämällä ja haravoimalla. Hoitotöiden aikana on havaittu, että useissa kohteissa eri kasvilajit ovat lisääntyneet ja niiden kasvualueet laajentuneet. Paikoin on löytynyt myös sellaisia kasveja, joita ei kohteessa ole aikaisemmin havaittu. Perinnemaisemahankkeen myötä myös innostus hoitotöihin on lisääntynyt ja talkoisiin on osallistunut aikaisempaa enemmän ihmisiä. Perinnemaisemia ovat muiden muassa niityt, kedot, hakamaat, metsälaitumet ja merenrantaniityt. Ne ovat muovautuneet perinteisten maankäyttötapojen, kuten laidunnuksen ja niiton seurauksena. Perinnemaisemat ovat umpeen kasvamisen, rehevöitymisen ja metsittämisen vuoksi Suomen uhanalaisimpia luontotyyppejä. Perinnemaisemissa Suomen luonnon monimuotoisuus on huipussaan.

Uutisarkistoon