Joulu lähestyy – juhlapyhien junat täyttyvät hyvää vauhtia

09.12.2016 10:21 Mediatiedotteet

Suomalaiset ovat ostaneet jouluksi junalippuja ennätystahtia – paikkoja joulunajan juniin on myyty kolmannes enemmän kuin edellisvuonna. Ensi sunnuntaina 11. joulukuuta astuvat voimaan myös uudet aikataulut ja VR lisää satoja junavuoroja eri puolille Suomea. Myös matka-aika Helsingistä Ouluun nopeutuu entisestään – nopeimmillaan jo alle 5,5 tuntiin.

Joulunviettoon junilla matkustaa tänä vuonna VR:n arvion mukaan noin 100 000 matkustajaa. Perjantaina 23.12. Helsingistä Rovaniemelle suuntaa ennätyspitkä, 15-vaunuinen superjuna, jossa on lähes 1500 asiakaspaikkaa.

- On hienoa, että suomalaiset ovat löytäneet juniin. Pysyvästi edullisemmat hinnat ja matka-aikojen nopeutukset isojen kaupunkien välillä ovat selvästi vastanneet asiakkaidemme tarpeisiin. Juna vie mukavasti ja turvallisesti perille myös jouluksi, sanoo VR:n matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen.

Etelästä pohjoiseen suuntautuvan menoliikenteen odotetaan vilkastuvan torstaina (22.12.) illalla ja jatkuvan vilkkaana aina perjantain (23.12). viimeisille lähdöille. Jouluaattona junaliikenne alkaa hiljentyä puoliltapäivin ja pysähtyy iltaan mennessä kokonaan. Joulupäivänä liikenne käynnistyy hiljalleen puoleen päivään mennessä.

Jouluaatonaatto on vilkkain matkustuspäivä, ja useat pohjoisen yöjunat ovat jo melkein loppuunmyytyjä. VR:n mukana matkustaa joulukuussa pohjoiseen noin 4 000 autoja ja 40 000 matkustajaa makuupaikoilla. Useimmissa päiväjunissa sen sijaan on vielä tilaa joulun meno- ja paluuliikenteessä. Aatonaaton superjunassa on 15 kaksikerrosvaunua, 2 ravintolavaunua ja asiakkaita palvelee 5 konduktööriä. Superjunan paikoista on myyty jo lähes puolet.

Pohjoisesta etelään suuntautuva paluuliikenne painottuu tapaninpäivälle (26.12.), jolloin liikennöidään sunnuntai-aikataulujen mukaan. Uutenavuotena liikennöidään normaalein lauantai- (31.12.) ja sunnuntai- (1.1.) aikatauluin. Torstaina 5.1. junat kulkevat perjantai-aikatauluin ja loppiaisena (6.1.) on sunnuntai-aikataulut kuitenkin siten, että pelkästään sunnuntaisin liikennöitävät junat eivät kulje.

Venäjälle lisäjunia vuodenvaihteessa – matkailu vilkastunut

Vuodenvaihde on vilkasta matkustusaikaa myös Venäjän liikenteessä. Helsingin ja Moskovan välillä liikennöi normaalien Tolstoi-junien lisäksi seitsemän lisävuoroa 30.12.-8.1. ja osa vuodenvaihteen Allegro-vuoroista Helsingin ja Pietarin välillä ajetaan kahdella junayksiköllä eli juniin mahtuu tuplamäärä asiakkaita. Junamatkailu Venäjälle on kääntynyt kasvuun ja VR odottaa kasvua myös alkavalle vuodelle. VR:n kyydissä Venäjälle matkustaa vuosittain yli 800 000 asiakasta. Matkoja tehdään aiempaa enemmän etenkin Pietariin, Allegro junaan odotetaan joulukuussa 5 % viime vuotta enemmän matkustajia.

Joulu näkyy ja kuuluu asemilla – lahjat pakettiin lippuhalleissa

Joulu näkyy ja kuuluu VR:n junissa ja rautatieasemilla monin tavoin. Helsingin, Tampereen, Rovaniemen, Kemin ja Kolarin asemilla sekä Pasilan autojuna-asemalla on jouluviikolla opastajia laiturialueilla. Lisäksi Helsingissä ja Tampereella asiakkaat voivat jättää jouluostoksensa paketoitaviksi ostaessaan lippua tiistaina 20.12. ja keskiviikkona 21.12. klo 12-18. Lahjat paketoidaan VR:n omaan jouluiseen lahjapaperiin.

Uudet aikataulut voimaan 11. joulukuuta – VR lisää satoja vuoroja eri puolille Suomea

Junayhteydet paranevat tuntuvasti eri puolilla Suomea, kun VR:n uudet aikataulut astuvat voimaan tulevana sunnuntaina, 11. joulukuuta. Liikenteeseen tulee useita asiakkaiden toivomia lisävuoroja ja -pysähdyksiä. Uusia junavuoroja on kaikkiaan lähes 250 viikossa. Myös pohjoisen junayhteydet nopeutuvat edelleen, kun Pohjanmaan radan rakennustyöt etenevät. Matka jouluksi Ouluun taittuu nopeimmillaan jo alle 5,5 tunnissa. Lisätietoja uusista junavuoroista ja reiteistä löydät täältä.

Lisätietoja joululiikenteestä:
VR Groupin mediadesk, puh. 0307 0123

Liittyy aiheeseen: Matkustajaliikenne

Uutisarkistoon