Junamatkustaminen vilkasta hiihtolomien aikaan

10.02.2015 15:13 Mediatiedotteet

Tuhannet matkaavat VR:n junilla helmi-maaliskuussa hiihtolomien viettoon, erityisesti Lapin lomakohteisiin. Suosituimmat junavuorot täyttyvät nopeasti. Yöjunien auto- ja makuupaikat on jo myyty osittain loppuun.

Hiihtolomia vietetään helmi-maaliskuussa viikoilla 8–10. Menoliikenne on vilkkainta perjantaina 13. helmikuuta, kun Etelä-Suomen hiihtolomat alkavat, ja paluuliikenne puolestaan lauantaina 21. helmikuuta.

Viikkojen 8 ja 9 vaihteessa junamatkustajia on erityisen paljon, sillä samalle viikonlopulle ajoittuu runsaasti sekä hiihtolomien paluu- että menoliikennettä.

Hiihtoloma-aikaan matkustetaan erityisesti Lapin lomakohteisiin, mutta matkustajia on paljon myös Helsingin ja Oulun, Helsingin ja Kuopion sekä Helsingin ja Joensuun välisillä reiteillä.

Pohjoisen yöjunat suosittuja   

Hiihtolomaviikonloppuina yöjunien auto- ja makuupaikat ovat jo osittain loppuunmyytyjä. Yö- ja päiväjuniin löytyy kuitenkin istumapaikkoja kaikille päiville. Erityisesti arkipäivien junavuoroissa on vielä tilaa.

Yöjunien autopaikat Pohjois-Suomeen on myyty loppuun 12.–14. helmikuuta. Muutamia autopaikkoja löytyy vielä sunnuntailta 15. helmikuuta. Myös makuupaikkoja on vielä jonkin verran vapaana, mutta nekin ovat täyttymään päin.

Autopaikat on jo myyty pääosin loppuun Etelä-Suomen hiihtolomien paluuliikenteessä 20.–21. helmikuuta. Myös makuupaikat ovat lähes loppuunmyytyjä, muutamia hajapaikkoja vielä löytyy.

Pohjoisen suunnan yöjunista löytyy vielä makuu- ja autopaikkoja viikkonloppuina 20.–22.2., 27.2.–1.3. ja 6.–8.3. Paikat ovat kuitenkin täyttymään päin. Vastaava tilanne on myös paluuliikenteessä viikkojen 9 ja 10 sekä 10 ja 11 vaihteissa.

Lisäkalustoa ja tarjoushintoja  

VR on varautunut hiihtoloma-ajan vilkkaaseen junamatkustukseen lisäämällä makuuvaunu- ja autopaikkakalustoa, ja myös henkilökunnan riittävyys on varmistettu.

Pasilan autojuna-aseman kuormauspaikalle kannattaa saapua hyvissä ajoin, jos matkustaa pääkaupunkiseudulta auton kanssa pohjoiseen. Osa yöjunista myös lähtee suoraan autojuna-asemalta, ei Helsingin päärautatieasemalta tai Pasilan asemalta.

Vaikka hiihtolomien aikaan onkin tavallista täydempää, osassa yöjunia ja päiväjunissa on vielä tilaa. Myös haja- ja peruutuspaikkoja kannattaa tiedustella.

Ennakkolipulla matkustaa hiihtolomillekin sitä edullisemmin, mitä aikaisemmin lipun ostaa. Kaukoliikenteen perhelipulla lapsi matkustaa aikuisen kanssa maksutta. VR:n Veturi-asiakkaille on tarjolla 15 euron hintaisia lippuja kaikkialle Suomeen ja SuperSäästö-lippuja alkaen viidellä eurolla.

Lisätietoa juna- ja lippuvaihtoehdoista sekä ajankohtaisista tarjouksista löytyy VR:n verkkosivuilta.

Liittyy aiheeseen: Matkustajaliikenne

Uutisarkistoon