Kaukojunien täsmällisyys parani helmikuussa

Kauko- ja tavaraliikenne sujui helmikuussa tammikuuta täsmällisemmin. Lähijunien kulkuun vaikuttivat muun muassa kalusto- ja vaihdeviat.

VR:n kaukojunista 83,0 prosenttia kulki helmikuussa aikataulussaan. Myöhästymisraja on viisi minuuttia. Tammikuussa vastaava luku oli 79,4 %. Helmikuussa junavuoroista 5,6 % myöhästyi yli viisitoista minuuttia. Peruutetut vuorot luetaan myöhästyneiksi.

Lähijunien täsmällisyys puolestaan oli helmikuussa 91,4 prosenttia. Myöhästymisraja on alle kolme minuuttia lähtö- tai määräasemalla. Junavuoroista 1,6 % oli yli kymmenen minuuttia myöhässä tai peruttu.

Myös tavaraliikenne kulki helmikuussa edelliskuuta täsmällisemmin, tavarajunista 88,9 prosenttia liikennöi aikataulussaan. Tammikuussa täsmällisyys oli 86,7 %. Tavarajunien myöhästymisraja on kolmekymmentä minuuttia.

VR tarjoaa matkustajille noin 300 kaukojunavuoroa vuorokaudessa. Lähijunia kulkee noin 900, joista valtaosa HSL-alueella pääkaupunkiseudulla. VR Transpoint ajaa noin 360 tavarajunaa joka vuorokausi.

Pohjoisen lumisateista myöhästymisiä kuun alussa  

Runsas lumentulo aiheutti ratalaite- ja kalustovikoja Pohjois- ja Itä-Suomessa helmikuun alussa. Radan kunnosta johtuvat ylimääräiset nopeusrajoitukset Seinäjoen ja Lapuan sekä Kontiomäen ja Vaalan välillä haittasivat kauko- ja tavaraliikennettä, ja myöhästymiset heijastuivat myös muille rataosille.  

Kalusto- ja vaihdeviat vaikuttivat lähijunien kulkuun helmikuun aikana. Valtakunnallisen sähköverkon katkot Helsingin alueella aiheuttivat myöhästymisiä ja peruutuksia 10. helmikuuta.

VR on vastuussa junien liikennöinnistä ja junakaluston kunnosta. Rataverkosta, sen järjestelmistä ja kunnossapidosta vastaa Liikennevirasto. VR kehittää junaliikenteen täsmällisyyttä yhdessä Liikenneviraston sekä lähijunaliikenteen tilaajan, Helsingin seudun liikenteen kanssa.

VR:n verkkosivujen liikennetiedotteista voi seurata ajankohtaista liikennetilannetta. Junat kartalla -palvelu puolestaan näyttää reaaliaikaisesti, miten junat kulkevat Suomen kartalla, ja palvelu on saatavilla myös mobiilisovelluksena. 


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu