Kotimaan kaukojunien suosio kasvaa – toukokuussa 1,2 miljoonaa matkaa

Toukokuussa kotimaan kaukoliikenteessä tehtiin 1,2 miljoonaa matkaa, 6 prosenttia viime vuotta enemmän. Eniten matkustus kasvoi Helsingin ja Rovaniemen (+23 %), Helsingin ja Oulun (+14 %) sekä Helsingin ja Vaasan sekä Helsingin ja Lappeenrannan välillä (+10 %). Kesällä vapaa-ajan matkustus lisääntyy ja moni valitsee junan kotimaan kesälomakohteisiin. Kesä-elokuussa Väyläviraston ratatyökausi vaikuttaa junien kulkuun eri puolilla Suomea. 

”Junamatkailun vuosi on alkanut vahvasti, ja matkustus on kasvanut kotimaan kaukoliikenteessä yhteensä 6 prosenttia. Kasvattaaksemme junamatkustuksen suosiota olemme nopeuttaneet matka-aikoja, laskeneet hintoja sekä uudistaneet kalustoa ja palveluitamme. Nyt tuomme uudistetut digitaaliset palvelut vaiheittain asiakkaiden saataville. Ilmastokeskustelu on saanut monet valitsemaan kotimaan kesäkohteeksi ja ympäristöystävällisen junan kulkumuodoksi", iloitsee matkustajaliikennejohtaja Maisa Romanainen.

VR jatkaa myös reittiverkoston kehittämistä. Joulukuussa liikenteeseen tuodaan yhteensä 49 uutta viikottaista junavuoroa. Näistä 15 vuoroa tulee VR:n markkinaehtoiseen liikenteeseen ja 34 on osa LVM:n kanssa sovittua osto- ja velvoiteliikennettä. Uudet vuorot aloittavat liikennöinnin aikataulujen vaihtuessa 15.12.2019, mikäli Väylävirasto vahvistaa vuoroille haetun ratakapasiteetin. Tämän jälkeen myös tarkemmat aikataulut vahvistuvat. Liput tulevat myyntiin syksyllä. Lisätietoa täältä

Digitaaliset kanavat uudistuvat

VR:n digitaaliset myyntikanavat vr.fi, mobiilisovellus ja lippuautomaatit sekä niiden takana oleva taustajärjestelmä uudistuvat vaiheittain. Uudistetut kanavat ovat entistä helppokäyttöisempiä ja ne mahdollistavat monipuolisemmat palvelut sekä henkilökohtaisemman viestinnän. Yhteensä 108 uudistunutta lippuautomaattia otetaan käyttöön kesä-heinäkuussa ja lisäksi ensimmäinen versio uudesta mobiilisovelluksesta tulee käyttöön jo kesäkuussa. VR.fi verkkopalvelu uudistuu syksyllä.

Uudistettavien palvelujen ominaisuuksia kehitetään jatkuvasti ja niitä julkaistaan vaiheittain. Nykyiset itsepalvelukanavat toimivat uusittujen rinnalla tarvittavan ajan. Lisää uudistuksesta voit lukea täältä.

Väylän ratatyökausi käynnissä

Kesällä Väylävirasto teettää runsaasti ratatöitä, jotka vaikuttavat myös junaliikenteeseen. Ratatöiden vuoksi osa junavuoroista ajetaan busseilla ja tarkemmat tiedot löytyvät verkkosivuiltamme osoitteessa vr.fi. Erityisen paljon ratatöitä tehdään juhannuksena menoliikenteen hiljennettyä, muun muassa Helsingin ja Kirkkonummen, Riihimäen ja Tampereen, Luumäen ja Vainikkalan, Kouvolan ja Mäntyharjun sekä Suonenjoen ja Kuopion väleillä. Lisätietoa juhannuksena ja kesä-elokuussa tehtävistä ratatöistä Väyläviraston sivuilta.

Väyläviraston HELRA-hanke Helsingin ratapihan parantamiseksi sekä lisäraiteen rakennustyöt vaikuttavat kesän aikana junaliikenteeseen Pasilassa. Ratatöistä johtuen HSL:n E- ja Y-lähijunat eivät kulje arkisin 24.-30.6. ja 15.-28.7. ja liikennettä korvataan U- ja L-junilla. Myös muille junille voi tulla pienempiä myöhästymisiä ja aikataulumuutoksia. Lisäksi Pasilan laitureissa on muutoksia, joten oman junan lähtölaituri kannattaakin tarkistaa ennen lähtöä Väyläviraston ylläpitämiltä aseman infonäytöiltä. Lisätietoa hankkeesta täältä.

Tarkemmat tiedot ratatöiden vaikutuksista junaliikenteeseen löytyvät matkahausta osoitteessa vr.fi. HSL-lähijunien aikataulut löytyvät osoitteesta hsl.fi.


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu