Talvikelit heikensivät junaliikenteen täsmällisyyttä tammikuussa

Lumentulo ja pakkanen aiheuttivat kalusto-ongelmia ja ratavaihteiden vikoja tammikuussa. Junaliikenteen täsmällisyyteen vaikuttivat myös liikenteenohjausjärjestelmien häiriöt eri puolilla rataverkkoa.

VR:n kaukojunista 79,4 % kulki täsmällisesti tammikuussa. Myöhästymisraja on viisi minuuttia. Junavuoroista 6,3 % myöhästyi yli viisitoista minuuttia. Peruutetut vuorot luetaan myöhästyneiksi. VR ajaa noin 300 kaukojunaa vuorokaudessa.

Lähijunien täsmällisyys oli tammikuussa 91,9 %. Myöhästymisraja on alle kolme minuuttia lähtö- tai määräasemalla. Junavuoroista 1,5 % oli yli kymmenen minuuttia myöhässä tai peruttu. Lähijunavuoroja kulkee noin 900 vuorokaudessa, joista valtaosa HSL-alueella pääkaupunkiseudulla.

Tavaraliikenteen täsmällisyys oli tammikuussa 86,7 prosenttia. Tavarajunien myöhästymisraja on kolmekymmentä minuuttia. VR Transpointin kuljettaa teollisuuden tuotteita noin 360 tavarajunalla joka vuorokausi.

Kalusto- ja ratalaiteviat aiheuttivat myöhästymisiä   

Lähi- ja kaukoliikenteessä oli tammikuussa kalusto-ongelmia muun muassa pakkasesta johtuen. Ajoittain esiintyi myös kalustopulaa, kun vikaantuneet yksiköt olivat huollossa.

Runsaat lumisateet aiheuttivat tammikuussa ratalaitevikoja eri puolilla Suomea, mikä heikensi junaliikenteen täsmällisyyttä. Radan kunnosta johtuva ylimääräinen nopeusrajoitus Seinäjoen ja Lapuan välillä aiheutti myöhästymisiä pääradalla kulkeville junille Seinäjoen pohjoispuolella.

VR vastaa junien liikennöinnistä ja junakaluston kunnosta. Rataverkosta, sen järjestelmistä ja kunnossapidosta vastaa Liikennevirasto. VR tekee täsmällisyystyötä yhdessä Liikenneviraston ja Helsingin seudun liikenteen eli HSL:n kanssa.

Ajankohtaista liikennetilannetta voi seurata VR:n verkkosivujen liikennetiedotteista. Junat kartalla -palvelusta näkee junien kulun Suomen kartalla reaaliaikaisesti.


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu