Tampereen raitiotiehankkeen toteuttajaksi valittu VR Trackin, YIT:n ja Pöyryn työyhteenliittymä

Tampereen kaupunki on valinnut VR Trackin, YIT:n ja Pöyryn muodostaman Tralli-työyhteenliittymän Tampereen raitiotiehankkeen toteuttajaksi. Hanke toteutetaan allianssimallilla, jossa tilaaja, suunnittelijat ja urakoitsijat toimivat tiiviissä yhteistyössä hankkeen toteuttamisessa. Aliallianssikumppanina hankkeessa toimii Ratatek.

Raitiotie tulee Tampereen joukkoliikennejärjestelmän kuormittuneimmalle osalle ydinkeskustasta Sampolaan, jossa se haarautuu sekä Tampereen yliopistolliselle sairaalalle (TAYS) että Hervannan kaupunginosaan. Hankkeeseen kuuluvalle 23,5 kilometrin matkalle tulee 33 pysäkkiä. Hankkeen kustannusarvio on 250 miljoonaa euroa.

Hankkeen kehitysvaihe alkaa heinäkuussa 2015. VR Track ja Pöyry vastaavat koko hankkeen suunnittelusta sekä kehitysvaiheen että mahdollisen toteutusvaiheen aikana. Kehitysvaiheen jälkeen päätetään erikseen hankkeen toteuttamisesta, jossa rakentamisesta vastaavat VR Track ja YIT. Mikäli toteutusvaiheeseen päätetään siirtyä, on raitiotien määrä valmistua kahdessa osassa vuosina 2019 ja 2023.

VR Trackin, YIT:n ja Pöyryn vahvuutena on pitkä kokemus erilaisissa vaativissa väylähankkeissa. Keskeisenä toimintatapana hankkeessa on tietomallipohjainen tuotanto, josta kaikilla yhtiöillä on vankka osaaminen.

Havainnekuvassa kaupunkiraitiotievaunu syksyisellä Itsenäisyydenkadulla.


”Raitiotie on yksi Suomen merkittävimmistä infrahankkeista ja iso mahdollisuus koko työyhteenliittymälle. Kaikilla osapuolilla on aikaisempaa allianssikokemusta, joten tämä luo hyvät edellytykset hankkeen onnistumiselle”, toteaa VR Track Oy:n Rakentamisen liiketoiminnan johtaja Harri Lukkarinen.

"Allianssihankkeessa kaikilla osapuolilla on vahva intressi edistää hankkeen parasta. Pöyry on vahvasti sitoutunut tuomaan hankkeeseen parhaan infrasuunnitteluosaamisensa”, sanoo Pöyryn Infra-yksikön johtaja Mikko Inkala.

”Allianssin osapuolten osaamisalueet tukevat toisiaan, mikä luo erinomaiset puitteet hankkeen onnistuneelle toteutukselle tiiviissä yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Raitiotiehanke on innostava ja YIT:n kannalta merkittävä, ja tukee tavoitettamme olla vahvasti mukana kehittämässä infra-alalle uusia toimintamalleja sekä olla läsnä Tampereen alueen kehittämisessä ja rakentamisessa” toteaa Jarkko Salmenoja, yksikönjohtaja YIT:ltä.

Tampereen kaupungin 22.6. tekemä hankintapäätös on lainvoimainen kolmen viikon kuluttua päätöksestä, ellei siitä valiteta. Kehitysvaiheen sopimus voidaan allekirjoittaa päätöksen tultua lainvoimaiseksi.

Yleissuunnitelman mukaiset kaupunkiraitiotien linjat ja pysäkit karttapohjalla. / Tampereen kaupunki


VR Track Oy on Suomen suurin radanrakentaja ja yksi suurimmista infrarakentajista ja -suunnittelijoista. Palvelumme kattavat koko infran elinkaaren suunnittelusta kunnossapitoon. Yli 150 vuoden kokemus rautatiejärjestelmistä luo vahvan perustan infran kokonaisosaamiseen ja suurten urakoiden projektinhallintaan. Olemme myös vahvasti mukana kehittämässä tietomallinnusta ja alan teknologiaa. Suomessa meillä työskentelee noin 1600 ja Ruotsin tytäryhtiössä runsaat 200 ammattilaista.

VR Track on osa VR Groupia, joka on monipuolinen, ympäristöystävällinen ja vastuullisesti toimiva matkustuksen, logistiikan ja infrarakentamisen palveluyritys.

 

---
Päivitetty 24.6.2015 18:30. Korjattu päätepysäkiksi Tampereen yliopistollinen sairaala (TAYS) ja pysäkkien lukumääräksi 33 kpl.


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu