VR Group käynnistää dieselvetureiden hankinnan

16.03.2017 13:00 Ajankohtaista, Mediatiedotteet

VR Group investoi yli 100 miljoonaa euroa uusien dieselvetureiden hankintaan tai nykyisen dieselkaluston saneeraukseen.

VR Group on valmistellut uusien dieselvetureiden hankintaa pitkään. Nykyinen kalusto on teknisesti elinkaarensa päässä ja asiakastarpeet ovat muuttuneet vuosien saatossa. Hankinnan valmistelun aikana on selvitetty myös nykyisen kaluston elinkaaren jatkamista saneerauksilla.

− Investointi uusiin vetureihin näyttää massiivista peruskorjausta kannattavammalta vaihtoehdolta, mutta saneerausvaihtoehto pidetään auki uushankinnan rinnalla ennen lopullista päätöstä, VR Groupin liikennejohtaja Petri Auno kertoo.

Merkittävä investointi

Investoinnin suuruus on yli 100 miljoonaa euroa ja tarkentuu kilpailutuksen aikana eri vaihtoehtojen vertailun kautta.

Uusien dieselvetureiden hankintakilpailutus avataan kevään aikana ja päätöksiin pyritään kesään 2018 mennessä. Uusien dieselvetureiden hankintamäärä tarkentuu kilpailutuksen alkuun mennessä, mutta joka tapauksessa puhutaan vähintään useista kymmenistä vetureista. Kilpailutukseen tullaan sisällyttämään myös optio hankittavien vetureiden kunnossapidosta.

Veturi sähköistämättömille radoille ja ratapihoille

Dieselvetureita käytetään etenkin ratapihoilla, tavarakuljetusten kuormaus- ja purkupaikoilla sekä tavaraliikenteessä sähköistämättömillä rataosuuksilla. Matkustajaliikenteessä dieselvetureiden käyttö on hyvin vähäistä.  

− Olemme onnistuneet kasvattamaan tehokkaan ja ympäristöystävällisen sähkövedon osuutta tavaraliikenteessä viime vuosina yli 76 prosenttiin. Kun rataosuuksien sähköistystyöt etenevät, sähkövedon osuus kasvaa entisestään. Tarvitsemme kuitenkin jatkossakin dieselvetureita toimivan ja tehokkaan kuljetusjärjestelmän osana, Auno toteaa.

Liittyy aiheeseen: VR Group

Uutisarkistoon