VR Groupilta 100 000 euroa perinnemaisemien hoitoon

VR Group on yhdessä junamatkustajien kanssa kerännyt 100 000 euroa perinnemaisemien hoitotyöhön vuoden 2010 aikana. Viime vuonna tehdyistä VR:n verkkokaupan ostoksista lahjoitettiin kymmenen senttiä VR:n ja Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) yhteiselle perinnemaisemahankkeelle. Kolmivuotinen perinnemaisemahanke onnistui erittäin hyvin. SLL pystyi VR-konsernin tuella tehostamaan ja laajentamaan perinnemaisemien hoitotyötä merkittävästi. Hankkeen aikana perinnemaisemia raivattiin perusteellisesti, mikä antaa hyvät lähtökohdat tulevaisuuden hoitotöille. Hanke on myös koonnut yhteen eri toimijoita ja innostanut mukaan uusia tahoja. Se edesauttaa hoitotöiden jatkamista perinnemaisemakohteissa laajamittaisen hankkeen päätyttyäkin. VR-konserni on lahjoittanut perinnemaisemahankkeelle kolmen vuoden aikana yhteensä 270 000 euroa. VR tukee jatkossa viiden kummikohteen hoitotöitä VR-konsernin ja SLL:n yhteistyö perinnemaisemien hoitamiseksi jatkuu myös tänä vuonna, kun VR tukee viiden kummikohteen hoitotöitä eri puolilla Suomea. Kummikohteet olisivat vaarassa jäädä vaille hoitoa ilman VR:n tukea. Kummikohteet ovat Salon Kirjolanmäki, Haapamäen aseman niitty, Ylivieskan Vähäkangas, Viinijärven asemanseudun radanvarsiniitty Liperissä sekä Keminmaan kirkot. VR on valinnut kummikohteiksi perinnemaisemia ratojen ja asemien varsilta. Kohteet ovat edustavia ja keskenään erityyppisiä. Kummikohteisiin voi tutustua VR-konsernin nettisivuilla osoitteessa www.vr.fi/ymparisto .

VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu