VR Groupin Suomen liiketoiminnot vahvassa vedossa

06.03.2017 10:06 Ajankohtaista, Mediatiedotteet
  • Konsernin liikevoitto oli 43,3 (65,4) miljoonaa euroa. Konsernin vertailukelpoinen liikevaihto laski 3,6 prosenttia.
  • Matkustajaliikenteessä tehtiin 117,9 miljoonaa matkaa. Junaliikenteen matkat kasvoivat 9,0 prosenttia.
  • VR Transpointin kuljetusmäärät kasvoivat 41,3 miljoonaan tonniin (+7,6 prosenttia).
  • VR-Yhtymä Oy:n hallitus esittää 90 miljoonan euron osinkoa valtiolle.


− Vuonna 2016 onnistuimme kasvattamaan matkustajaliikenteen matkoja ja VR Transpointin kuljetusmääriä. VR Trackin rakentamisen liiketoiminta kehittyi positiivisesti Suomessa. Konsernin tulos ei kuitenkaan ollut tyydyttävällä tasolla, johtuen VR Trackin Ruotsin tytäryhtiön heikosta tuloksesta. Kilpailukyvyn kehittäminen erilaisten jo käynnissä olevien ja uusien kehitysohjelmien avulla jatkuu, VR Groupin toimitusjohtaja Rolf Jansson kertoo.

Matkustajaliikenteessä tehtiin 117,9 miljoonaa matkaa vuonna 2016. Matkamäärät kasvoivat edellisvuoteen verrattuna 6,7 prosenttia. VR Transpointin kuljetusmäärät nousivat 7,6 prosenttia edellisen vuoden tasosta ja olivat 41,3 miljoonaa tonnia. Suomessa VR Trackin rakentamisen liikevaihto nousi 11,1 prosenttia edellisvuodesta.

VR Groupin Suomen liiketoimintojen kannattavuus vahvaa

Konsernin liikevaihto vuonna 2016 oli 1 186,7 miljoonaa euroa (1 231,4 milj. euroa) ja laski edellisvuodesta 3,6 prosenttia. Pääosa erosta selittyy matkustajaliikenteen kaukoliikenteen hintatason laskulla.

Konsernin liikevoitto oli 43,3 miljoonaa euroa (65,4 milj. euroa). Liikevoitto oli vahva kaikissa Suomen liiketoiminnoissa. Konsernin tulosta kuitenkin heikensi merkittävästi VR Trackin Ruotsin tytäryhtiön VR Track Sweden Ab:n tappiot.

Matkustajaliikenteen tulos nousi

VR:n matkustajaliikenteen tulos oli 16,6 miljoonaa euroa (9,9 milj. euroa). Matkustajaliikenteen liikevaihto oli 502,0 miljoonaa euroa (534,8 milj. euroa), ja liikevaihdon lasku oli 6,1 prosenttia. Junaliikenteen liikevaihto laski 7,9 prosenttia ja linja-autoliikenteen 1,3 prosenttia. Ravintolapalveluita tarjoavan Avecran liikevaihto kasvoi 2,2 prosenttia etenkin junien kasvaneiden matkustajamäärien ansiosta.

Markkinaehtoisen liikenteen täyttöaste kasvoi selvästi ja oli 41,7 prosenttia (34,1 %). Junaliikenteessä matkustaminen kasvoi 9,0 prosenttia ja matkoja tehtiin 82,1 miljoonaa matkaa. Kaukoliikenteessä matkat kasvoivat 2,8 prosenttia huolimatta liikenne- ja viestintäministeriön ostaman liikenteen merkittävistä leikkauksista. Markkinaehtoisen kaukoliikenteen matkat kasvoivat 8,4 prosenttia. Suomen ja Venäjän välisen Allegro-liikenteen matkat kasvoivat 8,2 prosenttia. Lähiliikenteen matkat kasvoivat 10,2 prosenttia erityisesti Kehäradan liikenteen ansiosta. Linja-autoliikenteessä tehtiin 35,8 miljoonaa matkaa, kasvua oli 1,7 prosenttia.

Kaukoliikenteessä vuonna 2015 toiminnan tehostamiseksi ja lipunhintojen laskemiseksi käynnistetty kilpailukykyohjelma alensi kustannuksia 41,9 miljoonaa euroa. Tavoitteeksi asetettu 50 miljoonan euron kustannusten lasku toteutuu täysimääräisesti 2017 aikana.

Matkustajamäärien kasvu on jatkunut alkuvuoden aikana. VR tuo tämän vuoden aikana matkustajille uusia palveluja: ravintolavaunut ja paikanvarausjärjestelmä uudistuvat, ensimmäiset matkaketjupilotit tuodaan markkinoille.

VR Transpointin liikevaihto ja kuljetusmäärät kasvoivat

VR Transpointin liikevaihto oli 380,7 miljoonaa euroa ja nousi edellisvuodesta
0,1 prosenttia (380,5 milj. euroa). Rautatielogistiikan liikevaihto nousi 3,0 prosenttia ja maantieliikenteen laski 9,6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Maantieliikenteen liikevaihdon laskuun vaikutti osaltaan Trint Unkarin myynti vuonna 2015. VR Transpointin liikevoitto oli 34,5 miljoonaa euroa (27,0 milj. euroa).

VR Transpointin kuljetusvolyymit vuonna 2016 nousivat 7,6 prosenttia edellisen vuoden tasosta ja olivat 41,3 miljoonaa tonnia (38,4 miljoonaa tonnia). VR Transpointin kuljetukset koostuvat pääsääntöisesti kemiallisen ja mekaanisen metsäteollisuuden sekä metalli-, kemian- ja rakennusteollisuuden raaka-aineista ja tuotteista. Rautatielogistiikan kuljetukset kasvoivat eniten idän tuonnissa ja transitossa sekä metsäteollisuuden kotimaan kuljetuksissa.

Tänä vuonna kaupallisen liikenteen aloittavat ensimmäiset uudet sähköveturit tulevat rautatielogistiikan käyttöön. Metsäteollisuuden investointien odotetaan lisäävän kuljetusvolyymeja edelleen. Volyymikasvu on jatkunut alkuvuoden aikana.

Suomessa VR Trackin rakentaminen kasvussa

VR Trackin liikevaihto oli 294,3 miljoonaa euroa (300,5 milj. euroa) ja laski edellisvuodesta 2,1 prosenttia. VR Trackin liiketulos oli −14,1 miljoonaa euroa
(18,1 milj. euroa), josta VR Track Swedenin osuus oli −35,6 miljoonaa euroa. Tappio syntyi pääosin VR Trackin Ruotsin tytäryhtiön VR Track Sweden AB:n yhdessä projektissa, joka on yhteistyössä tilaajan kanssa sovittu päättymään etuajassa huhtikuun 2017 lopussa. Viisivuotisen projektin ennakoidut tappiot on kirjattu vuoden 2016 tulokseen, eikä se jatkossa rasita VR Track Swedenin tulosta. VR Track Swedenissä on käynnissä muutosohjelma kannattavuuden kehittämiseksi.

Suomessa VR Trackin rakentamisen liiketoiminta kehittyi positiivisesti, ja liikevaihto nousi 11,1 prosenttia edellisvuodesta. Myös infrahankkeiden suunnitteluliiketoiminta kehittyi hyvin ja nousua oli 14,2 prosenttia.

Investoinnit ja kalustohankinnat

Konsernin kokonaisinvestoinnit vuonna 2016 olivat 123,1 miljoonaa euroa
(119,8 milj. euroa). Kokonaisinvestoinneista leasingsopimusten osuus on 21,5 miljoonaa euroa (29,8 milj. euroa). Investoinnit junakalustoon olivat 59,0 miljoonaa euroa (70,6 milj. euroa).

Tärkeimmät investointikohteet olivat matkustajaliikenteen uudet ohjaus- ja makuuvaunut, Pohjolan Liikenteen linja-autot sekä VR Transpointin kalusto. Uusien sähkövetureiden vaikutus vuoden 2016 investointeihin oli vielä melko pieni, mutta niiden vaikutus kasvaa voimakkaasti lähivuosina.

Hallitus esittää 90 miljoonan euron osinkoa

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että VR-Yhtymä Oy:n jakaa osinkoa 90 miljoonaa euroa. Yhtiön voitonjakokelpoiset varat olivat 91,8 miljoonaa euroa. Konsernin taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Konsernin omavaraisuusaste oli vuoden 2016 lopussa 68,8 prosenttia.


Hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös 2016

Liittyy aiheeseen: VR Group

Uutisarkistoon