VR lisää 45 junaa viikossa eri puolille Suomea

VR parantaa palvelujaan ja lisää juhannusviikolla uusia junavuoroja Tampereelta Pohjanmaalle ja Ouluun. Helsingin ja Tampereen välisiä aikatauluja muutetaan keskipäivällä siten, että junat palvelevat myös väliasemia Riihimäki, Hämeenlinna, Toijala ja Lempäälä. Myös yöjunien aikatauluja muutetaan paremmin yhteensopiviksi lentoliikenteen kanssa. Härmään avataan uusi asema, jossa osa Pohjanmaan junista pysähtyy kesä-elokuussa.

VR parantaa 19. kesäkuuta lähtien junayhteyksiä etenkin Pohjanmaalla. Junamatkustaminen on vahvassa kasvussa koko maassa: matkustaminen lisääntyi viime vuonna kaupallisessa liikenteessä 8%, Helsingistä Seinäjoelle jopa 20%.

- On hienoa, että ihmiset ovat löytäneet juniin. Viime vuosi oli meille isojen muutosten vuosi; alensimme hintoja pysyvästi 25 % ja nopeutimme junayhteyksiä eri puolilla Suomea samaan aikaan kuin merkittävästi tehostimme toimintaamme. Olemme edelleen käyneet huolella läpi asiakkaidemme tarpeita ja löytäneet mahdollisuuksia nyt lisätä vuoroja omassa kaupallisessa liikenteessämme siellä, missä kysyntää on, sanoo VR:n matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen.

Oulusta Seinäjoelle liikennöidään yksi uusi aamuvuoro kello kuuden aikaan (ma-pe ja su). Aamuyhteydet Oulusta ja pienemmiltä väliasemilta paranevat Helsinkiin, Vaasaan, Jyväskylään ja Turkuun. Tampereelta Ouluun liikennöidään vastaavasti uusi iltapäivävuoro noin klo 15, joka niin ikään palvelee pohjoisen pienempiä väliasemia ja tarjoaa samalla suoran yhteyden Turusta Ouluun.

Seinäjoen ja Vaasan välisiä yhteyksiä parannetaan tuomalla ma–pe ja su uudet junavuorot puoleen päivään, Seinäjoelta noin klo 12 jälkeen ja Vaasasta ennen klo 14, sekä alkuiltaan, Seinäjoelta klo 15 jälkeen ja Vaasasta noin klo 17. Tämä juna jatkaa suoraan Tampereelle. Samalla yhteydet sekä Ouluun että Helsinkiin paranevat. Vaasan ja Seinäjoen välillä liikennöi myös edelleen pieniä paikkakuntia palveleva liityntäbussi.

Härmässä avataan 19.6. uusi, kesän matkailijoita palveleva asema, jolla pysähtyy päivittäin 4–6 junavuoroa 13.8. asti. Asemalta on kävelymatka Power Parkiin, jossa vierailee vuosittain noin 450 000 asiakasta. Liikennöinnistä Härmään on sovittu kesinä 2017-2019.

Helsingin ja Turun välille tuodaan yksi uusi vuoro perjantaille klo 12.30 aikaan Helsingistä Turkuun ja sunnuntaisin noin kello 21.30 Turusta Helsinkiin.

Hämeenlinna ja Riihimäki saavat lisää vuoroja keskipäivään

Helsinki-Tampere on Suomen vilkkain liikenneväylä, jossa kulkee nopea noin 1:30 kestävä junayhteys kerran tunnissa. VR kokeilee tulevalla aikataulukaudella mallia, jossa yksi nopea vuoro molempiin suuntiin muutetaan ruuhka-ajan ulkopuolella hitaammaksi, myös väliasemia Riihimäki, Hämeenlinna, Toijala ja Lempäälä palvelevaksi.

Muutos koskee Pendolino-junia S 169 klo 11:27 (suunniteltu uusi lähtöaika 11:04) Helsingistä Tampereelle ja S 170 klo 11:02 (suunniteltu uusi lähtöaika 11:07) Tampereelta Helsinkiin. Matka-aika on noin 1:48. Muutos parantaa myös Tampereen ja Lahden välisiä yhteyksiä. Lisäksi samoilla väliasemilla pysähtyy jatkossa maanantaista perjantaihin ja sunnuntaisin uusi junavuoro suunnitelman mukaan klo 14:04 Helsingistä Poriin sekä sunnuntaisin Helsingistä klo 21:04 Tampereelle. Kaikki junien lähtöajat täsmentyvät kevään aikana.

- Olemme seuranneet matkamäärien kehitystä ja kuunnelleet asiakkaidemme toiveita etenkin Hämeenlinnassa ja Riihimäellä. Muutamme 26.3. alkaen useimmat taajamajunayhteydet vaihdottomiksi ja olemme lisänneet kalustoa ruuhkajuniin. Nyt parannamme vielä keskipäivän yhteyksiä sekä Tampereen että Helsingin suuntiin. Toivomme uudistusten kokonaisuudessaan lisäävän edelleen junamatkustusta tällä Suomen kasvukäytävällä ja teemme päätöksiä jatkosta kysyntään perustuen, sanoo VR:n kaukoliikenteen suunnittelujohtaja Antti Tuominen.

Yhteydet lentokentälle paranevat

Samassa yhteydessä VR parantaa junaliikenteen yhteensopivuutta lentoliikenteeseen. Yöjunien aikataulut muutetaan paremmin sekä aikaisiin aamu- että myöhäisiin iltalentoihin sopiviksi. Lentoasemalla pääsee kätevästi yhdellä junalipulla ilman lisämaksua kaikkialta Suomesta. Asiakas vaihtaa junaa lentokentälle vievälle Kehäradalle joko Pasilassa tai Tikkurilassa. Junalla lentoasemalla matkustaa yhä useampi, vuonna 2016 matkoja tehtiin kaukoliikenteen lipuilla yli 300 000 (+ 220 %).

Kesäkuun aikataulut julkaistaan 21. huhtikuuta, jolloin myös liput tulevat myyntiin.
Kesäksi ei tule voimaan harvennettuja aikatauluja, vaan uudet aikataulut ovat voimassa 19.6. - 9.12.2017. Kesällä tehdään totuttuun tapaan myös Liikenneviraston ratatöitä, jotka hidastavat joitain aikatauluja ja osa junista korvataan linja-autoilla. Kesän ratatöistä kerrotaan tarkemmin huhtikuussa.


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu