• Hallintoneuvosto
  • Riskienhallinta
  • Sisäpiirihallinto
  • Tilintarkastus
  • Sisäinen tarkastus
  • Palkitseminen
  • Yhtiöjärjestys
  • VR Kaupunkiliikenne
  • Kiinteistöt
  • Dr19-veturi
  • Tapahtumia aikajanalla
  • Hankinta
  • Konduktööriksi
  • Sijoittajalle
  • Toimitusjohtaja ja johtoryhmä

    Toimitusjohtaja hoitaa konsernin juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti.

    Toimitusjohtajan valitsee ja erottaa yhtiön hallitus, joka määrää myös palkkauksen.

    Yhtiön toimitusjohtajana on 1.7.2009 alkaen toiminut eMBA Mikael Aro (s. 1965). Ennen VR-Yhtymä Oy:n toimitusjohtajaksi tuloaan hän on työskennellyt mm. Carlsberg-konsernin Pohjois-Euroopan johtajana ja Carlsberg-konserniin kuuluvan Sinebrychoffin toimitusjohtajana.

    VR-konsernissa on johtoryhmä, jonka muodostavat toimitusjohtaja (pj.), matkustajaliikenne- ja logistiikkadivisioonien johtajat, VR Track Oy:n toimitusjohtaja, Venäjä ja kansainväliset toiminnot -divisioonan johtaja, konsernin talousjohtaja, henkilöstöjohtaja, yhteiskuntasuhde- ja ympäristöjohtaja, junaliikennöinnin johtaja sekä kunnossapidon johtaja.

    Johtoryhmä käsittelee VR:n toimintaa koskevia strategisia ja liiketoiminnan kannalta merkittäviä asioita sekä laatii ja seuraa suunnitelmien toteutumista. Lisäksi johtoryhmä käsittelee tärkeimpiä päivittäisiä toimintoja ja operatiivisia kysymyksiä. Johtoryhmä kokoontuu pääsääntöisesti kerran viikossa.