• Hallintoneuvosto
  • Riskienhallinta
  • Sisäpiirihallinto
  • Tilintarkastus
  • Sisäinen tarkastus
  • Palkitseminen
  • Yhtiöjärjestys
  • VR Kaupunkiliikenne
  • Kiinteistöt
  • Dr19-veturi
  • Tapahtumia aikajanalla
  • Hankinta
  • Konduktööriksi
  • Sijoittajalle
  • Eläköön juna!

    VR aloitti tammikuussa 2014 Eläköön juna -kampanjan, johon valittiin hakemusten perusteella 50 Vapaamatkustajaa. 

    Kampanjaan kutsuttujen matkustajien tehtävänä oli pitää kevään ajan blogia junakokemuksistaan elakoonjuna.fi-sivustolla. Eläköön juna -kampanjan tavoite oli lisätä avointa keskustelua junamatkustuksesta kansalaisten keskuudessa ja ottaa asiakkaat mukaan VR:n palveluiden suunnitteluun.

    Vapaamatkustajat raportoivat palvelusta junissa kaikkiaan yli 400 blogikirjoituksessa. Tuhannesta eri palautteesta noin puolet oli kiitoksia, 380 huomautuksia ja 160 kehitysideoita. Myönteistä palautetta annettiin erityisesti henkilökunnasta: VR:n konduktöörit ja ravintolavaunun työntekijät ovat hyväntuulisia ja osaavat asiansa. Myös uusi DuettoPlus-ravintolavaunu keräsi kehuja.

    Kehitysideat liittyivät muun muassa matkustusmukavuuteen, tiedonkulkuun ja lipun oston helpottamiseen. Junakaluston uudistaminen jatkuu, ja junien palveluita selkiytetään ideoiden pohjalta. Runsaaseen palautteeseen perustuen on kehitetty myös InterCity-junien lemmikkimatkustuspalvelua. Osa ideoista liittyi tarjouksiin ja kampanjatuotteisiin eri kohderyhmille, painottuen erityisesti interrailiin, retkeilyyn ja edullisuuteen. Hinnoittelun monipuolistamista jatketaan ja palautteen pohjalta myös mobiilipalveluiden kohdennettua tietoa sekä olemassa olevien palvelujen tunnettuutta parannetaan. Mobiilitiedon ohella myös junien, asemien ja sähköisten palvelujen tiedon kulun uudistaminen ja kehittäminen jatkuu.

    Eläköön juna-kampanja päättyi 26.5.2014 pidettyyn tilaisuuteen Helsingin päärautatieasemalla. Kampanjan tuloksia hyödynnetään jatkossa VR:n palveluiden kehittämisessä.