Steissi 100

Satavuotias Helsingin maamerkki  

Helsingin päärautatieasema, Steissi, täytti hiljattain sata vuotta. Yksi pääkaupungin tunnetuimmista ja rakastetuimmista maamerkeistä avattiin yleisölle 5.3.1919.

Helsingin päärautatieasemalla on jo sadan vuoden ajan koettu ikimuistoisia lähdön ja jälleennäkemisen hetkiä. Aseman käytävillä on astellut kuuluisuuksia ja todistettu historiaa, mutta se on ennen kaikkea toiminut ihmisten arjessa kohtaamisten, työnteon ja läpikulun paikkana.

Arkkitehti, professori Eliel Saarisen suunnittelema ikoninen maamerkki Helsingin ytimessä on toiminut valmistumisestaan lähtien pääkaupungin ja rautatieliikenteen symbolina.

Pääsisäänkäyntiä järkähtämättömästi vartioivat Kivimiehet, lähes viiteenkymmeneen metriin kohoava kellotorni, vaikuttavat hallien holvit sekä uniikki graniittijulkisivu yksityiskohtineen ovat ihastuttaneet kaupunkilaisia ja turisteja vuosikymmenestä toiseen. Helsingin päärautatieasema on myös saanut tunnustusta yhtenä maailman hienoimmista rautatieasemista.

Uutta aikaa symboloiva rakennus   

Ensimmäinen rautatie Suomessa avattiin Helsingin ja Hämeenlinnan välille vuonna 1862. Jo edellisenä vuonna oli valmistunut Helsingin ensimmäinen asemarakennus, jonka oli suunnittellut Hämeen lääninarkkitehti Carl Albert Edelfelt.

Helsinki kasvoi nopeasti, ja asema jäi rautatieliikenteen kannalta ahtaaksi. 1900-luvun alussa suunniteltiin uusi, mittakaavaltaan aiempaa moninkertaisesti suurempi rakennus.

Eliel Saarinen voitti suunnittelukilpailun vuonna 1904, ja suunnitelma kehkeytyi virinneen vilkkaan keskustelun myötä kansallisromanttisesta modernimpaan suuntaan. Julkisivuun tuli kuitenkin myös koristeellisempia yksityiskohtia: asema ja sen pääsisäänkäyntiä vartioivat Lyhdynkantajat, eli Kivimiehet, kuuluvat olennaisesti yhteen. 

Luonnonkivestä ja erityisesti graniitista oli rautatieaseman suunnittelukilpailun aikoihin tullut arvostettu julkisivumateriaali Suomessa. Aseman graniittijulkisivut rakennettiin Saarisen yksityiskohtaisten suunnitelmien mukaan Hangon graniitista.

Rautatiehallituksen toimistotilat, eli VR Groupin pääkonttorina toimineet tilat, valmistuivat ensimmäisenä vuonna 1909.

Sotavuodet keskeyttivät rakennustyöt  

Uusi asemarakennus todisti 1900-luvun alkuvuosikymmeninä Suomen historian dramaattisia vaiheita. 

Ensimmäinen maailmansota keskeytti rakentamisen, ja asema otettiin vuosina 1915–16 venäläisten sotilassairaalakäyttöön. Venäjän suurruhtinaskunnan asemasta tuli itsenäisen tasavallan pääasema. Venäjän vallankumousten ja Suomen itsenäistymisvaiheiden jälkeen syttyi sisällissota.

Murrosajat viivästyttivät aseman valmistumista ja käyttöönottoa. Asemarakennus vihittiin viimein käyttöön 5.3.1919 juhlallisin ja arvokkain menoin sotavuosien jälkeen.

Uudistuksia vuosien varrella  

Kesällä 1950 aseman ullakko, vesikatto ja päätelaiturikatos tuhoutuivat tulipalossa. Keskushallin kattokruunut romahtivat alas vain vähän aikaa sen jälkeen, kun viimeiset asiakkaat olivat kiiruhtaneet ulos. Vesi vahingoitti keskushallin holvia sisäpuolelta niin, että sen rappaus uusittiin alkuperäistä yksinkertaisemmaksi.

Uusi teräsbetonirakenteinen, umpinainen päätelaiturihalli rakennettiin tuhoutuneen päätelaiturikatoksen tilalle rautatiehallituksessa laadituilla suunnitelmilla, kuten kioskitkin, joiden mukaan hallia on nimitetty kioskihalliksi.

Asemapihan kattamista oli pohdittu aseman valmistumisesta lähtien. Eliel Saarinen piirsi asemapihan ylle rauta- ja lasirakenteisen kaarihallin, mutta se jäi toteutumatta. Nykyinen lasikate valmistui vuonna 2001. Suunnittelukilpailun voittaneen lasi- ja teräsrakenteisen mallin nimi on ”Takila”, ja sen on suunnitellut arkkitehti Esa Piironen.

Asema elää edelleen ajassa

Kaupunkilaisten elämä keskustassa ja aseman lähiympäristö ovat vuosien saatossa muuttuneet – ja asemarakennus palveluineen sen mukana. Asemahallit sekä odotustilat ravintoloineen ovat vastanneet kunkin ajankohdan tarpeisiin.

Matkustajia ei enää ohjata lippuluokkansa mukaisiin odotussaleihin junan lähtöä odottamaan. Tavaraliikenne on antanut Töölönlahden edustalla tilaa Musiikkitalolle, Kansalaistorille ja keskustakirjasto Oodille. VR Groupin pääkonttorin vanhoihin toimitiloihin rakentuu parhaillaan hotelli.

Aseman tilat ja palvelut kehittyvät monipuolisesti matkustajien ja kaupunkilaisten tarpeisiin tulevaisuudessakin, arvokasta historian perintöä kunnioittaen.