Dataohjattu kunnossapito: Raidekaluston kunnossapitoon iso harppaus - VR FleetCare ja EKE-Elektroniikka yhteistyössä

Telit ovat raidekaluston merkittävin komponentti elinkaarikustannusten ja liikenteen turvallisuuden kannalta. VR FleetCare ja EKE-Elektroniikka ovat sopineet telien kunnonvalvontaan liittyvästä tuotekehityshankkeesta. Sovitun yhteistyön myötä kehitettävillä uusilla analyysi- ja optimointimenetelmillä raidekaluston kunnossapitoa pystytään merkittävästi tehostamaan.

Raidekaluston omistajille dataohjattu kunnossapito tarkoittaa merkittävien kustannussäästöjen lisäksi mm. parempaa turvallisuutta ja kaluston käytettävyyttä. Junat ovat asiakkaiden käytettävissä raiteilla, kun ne ohjataan huoltoon vain tarvittaessa. Lisäksi junaliikenne toimii luotettavammin, kun kaluston vikaantumisia pystytään ennakoimaan ennen kuin ne aiheuttavat häiriöitä liikenteessä.

"Kiinnostus kuntoon perustuvaan ja dataohjattuun kunnossapitoon on raidemaailmassa suurta. EKE:n kanssa tehtävä yhteistyö antaa meille mahdollisuuden toteuttaa uudella tavalla telien kunnonvalvontaa ja tarjota palvelua asiakkaillemme. Uuden menetelmän avulla tähdätään noin 10-15% säästöihin", VR FleetCaren digitaalisten palveluiden johtaja Mikko Alanko uskoo.

Tekninen ratkaisu maailman mittakaavassakin moderni

 Yhteistyön perustana toimii VR FleetCaren tekninen osaaminen raidekalustosta ja kaluston kunnossapidon optimoinnista sekä EKE-Elektroniikan kokemus raidekaluston tiedonsiirtojärjestelmistä ja etäkunnonvalvonnasta.

Ratkaisussa hyödynnetään EKE:n etämonitorointijärjestelmää sekä EKE:n alkuvuodesta 2019 ostaman englantilaisen Humaware -yhtiön data-analytiikkaa. Tavoitteena on kehittää järjestelmä, jonka avulla saadaan telien huoltotarvetta ennustavaa dataa anturitekniikkaa, pilvipalvelua ja reunalaskentaa hyödyntämällä.

Antureita ja tiedonsiirtojärjestelmiä aletaan asentaa VR Groupin vetureihin ja sähköjuniin tämän vuoden aikana. Kehitystyön tuloksia on odotetavissa laajemmin ensi vuoden puolella.

"Sekä VR:llä että meillä on isot odotukset yhteistyöstä. SmartVision -ohjelmisto ja anturitekniikan osaaminen yhdistettynä englantilaisen tytäryhtiömme Humawaren analytiikkaan tekee meistä edelläkävijöitä telien kunnonvalvonnassa", EKE-Elektroniikan digitaalisten palveluiden johtaja Karl Lönngren kertoo. Junien etävalvontaan liittyviä järjestelmiä otetaan parhaillaan käyttöön Australiassa ja Lontoon metrossa meidän toimesta. Uskomme yhteistyön VR FleetCaren kanssa vahvistavan kummankin osapuolen asemaa kansainvälisillä markkinoilla. 


Lisätietoja: 

Median yhteydenotot VR Mediadesk, puh. 030 70123, [email protected]
 

VR FleetCare, Mikko Alanko, johtaja, digitaaliset palvelut
[email protected]

ELE Elektroniikka, Karl Lönngren johtaja, digitaaliset palvelut
[email protected]

 

VR FLEETCARE 

Raidekaluston monimerkkihuoltamo VR FleetCare on suomalaisen rautatieoperaattori VR Groupin tytäryhtiö. Tarjoamme asiakkaillemme laadukkaita raideliikenteen kaluston viankorjaus-, huolto- ja elinkaaripalveluita sekä kalustotekniikkaan liittyviä asiantuntijapalveluita pohjoismaissa sekä Baltian alueella. VR FleetCare työllistää yli 1 000 työntekijää, ja vuosittainen liikevaihto on noin 200 miljoonaa euroa

EKE-ELEKTRONIIKKA

EKE-Elektroniikka on osa perheomisteista EKE-konsernia, joka on vuonna 1961 perustettu kansainvälisesti toimiva monialayritys. EKE-Elektroniikka on johtava raideliikennekaluston hallintaan tarkoitettujen älykkäiden ratkaisujen toimittaja. Yritys sijaitsee Suomessa ja on toiminut yli 30 vuotta rautatiealalla, toteuttaen vaativia hankkeita kaikkialla maailmassa, painopisteenä tällä hetkellä Australia, Eurooppa ja Kiina. 

 


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu