Hiihtolomakausi täyttää jälleen junat – juniin odotetaan 650 000 matkustajaa

Hiihtolomakausi alkaa etelästä ja kestää viikot 8-10. Suurimmat matkustuspiikit osuvat viikonlopuille 16.-18.2. ja 23.-25.2. Suosituimpia ovat Lapin kohteet ja pohjoisen yöjunat ovat käytännössä loppuunmyytyjä.   Hiihtolomasesonki jatkaa junamatkustuksen vahvana alkanutta vuotta: tammikuussa tehtiin jälleen yli miljoona matkaa (+9 %).

Lapin suosion vahva kasvu näkyy myös junissa.  Etelän lomien alkaessa perjantaina 16.2. Helsingistä matkustetaan eniten Ouluun, Kemijärvelle, Kolariin ja Rovaniemelle. Loman viettoon pohjoiseen pääsee vielä junalla, mutta makuupaikat ovat käytännössä jo loppuunmyytyjä. Yöjunien päivävaunuissa on kuitenkin vielä tilaa.

Vuonna 2017 junamatkailu Lappiin kasvoi 4 %. Erityisesti aasialaisten turistien matkustus Lappiin on lisääntynyt.  Kysyntä kasvaa ympäri vuoden ja VR vastaa siihen lisäämällä vuoroja Lapin liikenteeseen. Kesäkuussa 2018 Helsinki–Kolari-välille tulee yksi viikoittainen lisävuoro molempiin suuntiin.  Lisäksi syksyn ruskakauden ajaksi välille tulee vielä yhteensä 12 uutta junavuoroa.  

Tammikuussa jälleen yli miljoona matkaa

Junamatkustuksen vuosi on alkanut jälleen vahvasti: tammikuussa junissa matkusti 9 % viime vuotta enemmän asiakkaita.  Erityisen vahvaa kasvu on isojen kaupunkien välillä. Helsingin ja Oulun välillä kasvu oli 24 %, Helsingin ja Jyväskylän välillä 21 % sekä Helsingin ja Lappeenrannan välillä 18 %.

Junien täyttyessä kaikki nopean liikenteen junakalusto on hyödynnetty täysimääräisesti.  Ruuhkajuniin on kuitenkin luvassa lisää paikkoja, kun VR kunnostaa 18 vanhempaa yksikerrosvaunua. Kunnostettavat vaunut otetaan käyttöön hitaammassa liikenteessä, joista samalla siirretään 1100 nopean kaluston asiakaspaikkaa suosituimmille reiteille.  2019 liikenteeseen tulee vielä 20 uutta, nopeaa kaksikerrosvaunua, eli 2200 asiakaspaikkaa lisää.  


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu