Ihmepuutarha kukoistaa Helsingin päärautatieasemalla jo kolmatta kertaa

Aivan Helsingin sydämeen, päärautatieaseman laiturialueelle, nousee jälleen Ihmepuutarha 12. toukokuuta. Ohikulkijat voivat pysähtyä hetkeksi kauniiseen miljööseen ihastelemaan vehreitä istutuksia ja hakemaan inspiraatiota omaan kotiin. 

Ihmepuutarha tuo viherrakentamisen ja puutarhaharrastuksen jokaisen ulottuville, elävöittämään kaupunkimaisemaa. Toukokuusta elokuun loppuun ilahduttavan Ihmepuutarhan toteuttavat yhteistyössä VR Group, GreenCare, Puutarha Tahvoset Oy sekä Clear Channel.

Tänäkin vuonna Ihmepuutarhan suunnittelusta järjestettiin kilpailu puutarha-alan opiskelijoille. Töitä innoittavana teemana oli suomalaisuus. Tavoitteena oli luoda näyttävä ja värikylläinen visio suomalaisesta tulevaisuuden puutarhasta.

Asiantuntijaraati haki ehdotusta, joka yhdistelee mielikuvituksellisesti perinteitä ja uusia trendejä sekä kasveja huomioiden eri kasvuvyöhykkeet etelästä pohjoiseen. Kilpailutyön toivottiin heijastelevan aitouden, ekologisuuden ja hyvinvoinnin arvoja.

Kilpailuun osallistui yhdeksän työtä eri puolilta Suomea, ja voittajaksi valittiin piikkiöläisen ammattiopisto Livian opiskelijoiden ehdotus ”Neljä vuodenaikaa”, jossa taidokkaat istutukset rakennetaan kokonaisuuksiin vuodenaikojen ympärille.  

Inspiraatiota myös kotipuutarhurille

– Ihmepuutarha tuo asemalle vehreyttä ja viihtyisyyttä, ja se heijastelee ympäristöarvojamme. Halusimme toteuttaa hankkeen myös tänä kesänä matkustajien iloksi, kertoo VR Groupin Brand Manager Inari Rummukainen.  

– Tämän vuoden Ihmepuutarha-teema on kannanotto upean suomalaisen puutarhan puolesta. Ihmepuutarhaan valitaan kotimaisia kasvilajikkeita, ja kokonaisuutta maustetaan maailman uutuuksilla ja kausikukilla, jotka sopivat Suomen oloihin erityisen hyvin, luonnehtii Puutarha Tahvoset Oy:n puutarhuri Sanna Tahvonen.

– Suomen monimuotoisesta luonnosta ja neljästä vuodenajasta voi ammentaa rajattomasti inspiraatiota. GreenCaren yks-kaks-kaunista-ajatteluun pohjautuva Ihmepuutarha tarjoaa jälleen vinkkejä ja uusia ideoita omalle pihalle ja parvekkeelle, lupaa GreenCare-tuotteiden markkinointipäällikkö Sanna Höhnle.


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu