Jalkapallon EM-kisojen Pietarin junaliput myyntiin 18.3.

VR ja Venäjän rautatieoperaattori RZD tuovat kesäkuussa alkavan jalkapallon Euroopan mestaruus -kisakauden Allegro-junaliput myyntiin keskiviikkona 18.3. klo 7.00 Suomen aikaa. Helsingin ja Pietarin välillä liikennöivän Allegron suureen kysyntään on varauduttu lisäämällä useisiin vuoroihin kaksinkertainen määrä istumapaikkoja. Lisäksi EM-kisojen aikaan ajetaan poikkeuksellisesti muutama Allegro-vuoro yöaikaan. 

Allegron liput EM-kisojen Suomen joukkueen ottelupäivien ajalle tulevat myyntiin keskiviikkona 18.3. klo 7.00 Suomen aikaa. Allegron lippujen varauskautta on poikkeuksellisesti pidennetty 100 vuorokauteen, jolloin liput ovat ostettavissa lähdöille 25.6. saakka. Näin EM-kisamatkan meno- ja paluulippu on mahdollista ostaa yhdellä kertaa. Tavallisesti Allegron lippuja tulee päivittäin myyntiin 90 vuorokauden päähän, ja tähän normaaliin varauskauteen palataan myyntikanavissa perjantaina 27.3.

Juna on ehdottomasti mukavin ja ympäristöystävällisin tapa matkustaa kisoihin ja tunnelmaan voi virittäytyä jo matkalla. Olemme saaneet lukuisia kyselyitä Allegron lipuista EM-kisojen ajalle, ja olemme todella iloisia, että saimme yhdessä RZD:n kanssa pidennettyä varauskautta niin, että meno-paluuliput saa ostettua kerralla. Olemme varautuneet suureen kysyntään ja lisänneet runsaasti istumapaikkoja Allegro-juniin EM-kisojen aikana. Lisäksi ajamme poikkeuksellisesti muutamia ylimääräisiä Allegro-vuoroja öisin”, kertoo VR:n Venäjän-liikenteen johtaja Viktoria Hurri.

Allegro-juna on helppo ja sujuva tapa matkustaa Pietariin. Matka-aika keskustasta keskustaan on vain 3,5 tuntia ja raja- ja tullitarkastukset hoituvat matkan aikana omalla paikalla, ilman ylimääräisiä pysähdyksiä. Edullisimmillaan lipun hinta on vain 39 euroa. 29.3. alkaen Allegron kyytiin pääsee myös Pasilasta, jossa se alkaa jälleen pysähtyä.

Allegron lisäksi Pietariin pääsee kisoja seuraamaan Helsingin ja Moskovan välillä liikennöivällä Tolstoi-junalla, jonka lippujen varauskausi pitenee myös väliaikaisesti 100 vuorokauteen. Tolstoi pysähtyy Pietari-Ladozhki -asemalla. Liput tulevat myyntiin Allegron tavoin 18.3.

Ottelupäiville tuplavuoroja

Suomi-Venäjä-ottelu pelataan keskiviikkona 17.6. ja Suomi-Belgia-ottelu puolestaan maanantaina 22.6. Molempia otteluita edeltävinä kahtena päivänä, eli maanantaina ja tiistaina 15.6.-16.6. sekä lauantaina ja sunnuntaina 20.-21.6. aamun ja iltapäivän junavuorot klo 6.20 ja 15.00 Helsingistä ajetaan kahden junarungon tuplavuoroina. Pelipäivinä tuplavuorona ajetaan aamulla klo 6.20 Helsingistä lähtevä junavuoro.  Myös paluuliikenteeseen on lisätty tuplavuoroja aina kahdelle Suomen peliä seuraavalle päivälle, lähtien Pietarista klo 10.30 ja 15.00 kohti Helsinkiä.

Tuplavuorojen lisäksi EM-kisojen aikaan ajetaan poikkeuksellisesti myös Allegro-yövuoroja.  Ennen Suomi-Venäjä-peliä ajetaan maanantaista keskiviikkoon 15.6.-17.6. molempina öinä yöjunat, jotka lähtevät Helsingistä klo 1.10 ja saapuvat Pietariin aamulla klo 5.26. paikallista aikaa.  Suomi-Belgia-otteluun puolestaan voi matkustaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 22.6. samalla aikataululla. Pelien jälkeisen paluuliikenteen yöjunat lähtevät 18.6. ja 24.6. klo 2.10 Pietarista.

Perjantaina 3.7. Pietarissa pelattavaan pudotuspeliin pääsee sujuvasti torstain 2.7. tuplavuorolla, joka lähtee klo 15.00 Helsingistä. Myös paluuta varten on tuplavuoro lauantaina 4.7. klo 10.30 Pietarista Helsinkiin.

Helposti ja sujuvasti Pietariin

EM-kisalipun yhteydessä hankittavalla FAN ID:lla voi matkustaa viisumivapaasti Venäjälle myös Allegro- ja Tolstoi-junilla. Fan ID oikeuttaa rajanylitykseen Venäjälle 30.5.-3.7.2020 välillä ja poistumiseen 30.5.-13.7. välisenä aikana. Näiden ajankohtien puitteissa Venäjällä voi vierailla samalla FAN ID:lla useita kertoja.

Pietari on todella upea kesälomakohde. Jos kesäsuunnitelmissa on vielä kaupunkiloman kokoinen aukko, kannattaa Fan ID:n viisumiominaisuus hyödyntää toiseenkin Pietarin-matkaan vaikkapa viikonloppureissun merkeissä”, Hurri vinkkaa.

Allegro juhlii parhaillaan 10-vuotisjuhlavuottaan. Allegron matkamäärät ovat jo pitkään olleet vahvassa kasvussa, ja vuonna 2019 matkamäärät kasvoivat jälleen yli 15 % edellisestä vuodesta. Samalla tehtiin Allegron kaikkien aikojen matkamääräennätys, yhteensä 560 000 matkaa. Allegro on myös ylivertaisen ilmastoystävällinen tapa matkustaa Suomesta ulkomaille.

 


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu