Juhannusviikolla tehdään lähes neljännesmiljoona junamatkaa – erityisesti menoliikenteestä odotetaan vilkasta

Juhannus on kaukoliikenteen junissa kesän vilkkaimpia viikonloppuja. Tänä vuonna juniin odotetaan koko juhannusviikon aikana noin 230 000 matkustajaa, joista noin 130 000 matkustaa juhannuksen viettoon viikonlopun aikana. Suosituimpia ovat Helsingistä Tampereelle, Turkuun, Seinäjoelle, Jyväskylään ja Kouvolaan suuntaavat reitit.

Kaikkein suosituimmat junavuorot alkavat olla loppuunmyytyjä, mutta suurimmassa osassa junia on vielä tilaa juhannusmatkalaisille. Kannattaa kuitenkin toimia lippujen oston kanssa nopeasti. Täysimpiä ovat menoliikenteen junat, joissa suurin ruuhkapiikki osuu tyypilliseen tapaan torstai-iltapäivään”, sanoo VR:n palvelujohtaja Piia Tyynilä.

VR:n kaukoliikenteessä valmistaudutaan vilkkaaseen viikonloppuun esimerkiksi lisäämällä opastusta asemille. 

Olemme lisänneet juhannuksen menoliikenteeseen ylimääräistä asemaopastusta vilkkaimmille asemille, kuten Helsinkiin ja Tampereelle. Ihmisiä on liikkeellä paljon ja haluamme varmistaa asiakkaillemme mahdollisimman sujuvan lähdön juhannuksen viettoon. Olemme myös vahvistaneet junien ja ravintolavaunujen miehitystä erityisesti suosituimmilla vuoroilla”, Tyynilä kertoo.

Ravintolavaunuissa ollaan valmiita palvelemaan juhannusmatkalaisia muun muassa kymmenientuhansien kahvikupillisten sekä tuhansien korvapuustien ja leipien voimin. Monissa junavuoroissa menoliikenteen matkalaisia ilahduttavat vaunuissa kiertävät jäätelönmyyjät.

Etelä-Suomen lähiliikenteessä matkustavien iloksi jäätelönmyyjämme kiertävät kesäsesongin ajan ensi kertaa myös lähijunissa. Odotamme jäätelöä menevän juhannuksen aikana noin parituhatta annosta.” 

Juhannuksen poikkeusaikataulut kauko- ja lähiliikenteessä

Kaukoliikenteen junavuorot ajetaan torstaina perjantaiaikataulujen ja juhannusaattona lauantaiaikataulujen mukaan. Lauantain eli juhannuspäivän aamuliikenne noudattaa sunnuntaiaikatauluja, iltapäivällä ja illalla palataan normaaliin aikatauluun.

VR:n lähiliikenteenteessä noudatetaan torstaina perjantailiikenteen aikatauluja, juhannusaattona lauantaiaikatauluja ja juhannuspäivänä sunnuntaiaikatauluja.

Väyläviraston teettämät ratatyöt vaikuttavat juhannusviikonlopun junaliikenteeseen pääasiassa perjantaina ja lauantaina. Joitain junavuoroja korvataan ratatöiden vuoksi bussiliikenteellä. Tarkemmat tiedot junaliikenteen poikkeusjärjestelyistä löydät verkkosivuiltamme osoitteessa vr.fi. Lisätietoa ratatöistä on saatavilla Väyläviraston verkkosivulta.

 

Lisätiedot medialle:

VR Group Mediadesk, puh. 03070123


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu