Junaliikenteen poikkeusjärjestelyt keskiviikkona

Junaliikennettä harvennetaan keskiviikkona samaan tapaan kuin tiistaina. Torstain liikennejärjestelyistä tiedotetaan keskiviikkona iltapäivällä. Pääkaupunkiseudulla lähijunia liikennöidään seuraavasti: Kaikki Helsingin ja Saunakallion välillä kulkevat G-junat on peruttu. Myös kaikki E-junat Helsingin ja Kauklahden välillä on peruttu. Helsingin ja Leppävaaran välillä kulkee kolme A-junaa tunnissa suuntaansa. Helsingin ja Vantaankosken välillä kulkee kolme M-junaa tunnissa suuntaansa. Riihimäeltä klo 6.29 lähtevä juna 224 ja klo 7.03 lähtevä juna 228 Helsinkiin on peruttu. Ruuhka-aikana noin klo 6.00 - 8.30 ja noin klo 15.00 - 17.00 kaikki I-junat Helsingin ja Tikkurilan välillä on peruttu. Helsingin ja Keravan välillä K-junat liikennöivät N-tunnuksin. N-junia kulkee kymmenen minuutin välein suuntaansa. Junat pysähtyvät kaikilla väliasemilla. U- ja S-junat Helsingin ja Kirkkonummen välillä kulkevat normaalisti, samoin R- ja H- sekä tunnuksettomat lähiliikennejunat Helsingin ja Riihimäen välillä. Myös Z-junat välillä Helsinki-Lahti kulkevat normaalisti. Karjaalta klo 6.50 Helsinkiin lähtevä Y8442 pysähtyy Kirkkonummen ja Helsingin välillä kuten S-junat. Supistetun liikenteen asemakohtaiset, tulostettavat aikataulut ovat VR:n internet-sivuilla Myös kaukoliikennettä karsitaan Keskiviikkona perutaan seuraavat junavuorot: Helsinki-Turku: IC2 159, IC2 135, IC2 147 (matkustajat tuntia myöhemmillä vuoroilla) Turku-Helsinki: IC2 134, IC2 146 (matkustajat tuntia myöhemmillä vuoroilla) Helsinki-Tampere: IC2 161 (Pendolino 41 pysähtyy 161:n pysähdyspaikat), IC 175 (Pendolino 53 pysähtyy 175:n pysähdyspaikat) Tampere-Helsinki: IC2 166 (Pendolino 42 pysähtyy 166:n pysähdyspaikat), IC 180 (matkustajat junalla 54) S 75 Kouvola-Kuopio (matkustajat junalla 77) S 61 Tampere-Seinäjoki (matkustajat junalla 49) S 62 Seinäjoki-Helsinki (matkustajat junalla 54) IC2 111 Helsinki-Kouvola (matkustajat junilla 11 ja 79) S 84 perutaan Jyväskylästä Helsinkiin. Kuopiosta Jyväskylään ajetaan S 84:n aikataululla IC-juna, josta jatkoyhteys Helsinkiin on junalla IC 86. Muut aikataulun mukaiset, noin 300 kaukojuna- ja 700 lähijunavuoroa ajetaan, mutta kalustomuutokset ja myöhästymiset ovat mahdollisia.

VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu