Junalippu on ostettava etukäteen toistaiseksi – tavoitteena välttää ruuhkajunien liiallinen täyttyminen

Junalippuja ei toistaiseksi myydä junissa, jotta jokaiselle matkustajalle riittää oma istumapaikka. Uudella ohjeella halutaan välttää erityisesti ruuhka-aikojen junien liiallinen täyttyminen. Junalipun voi ostaa ennen matkaa ilman kontaktia itsepalvelukanavistamme – VR Matkalla -sovelluksesta, vr.fi:stä tai lippuautomaatista. Lippuja saa myös R-kioskeilta sekä ensi viikolla avautuvilta lipunmyyntipisteiltä Helsingistä ja Tampereelta. Kesän liput tulevat myyntiin ensi viikon tiistaina 9.6 klo 9.

VR on valmistautunut vilkastuvaan junamatkustamiseen omalla EXIT Covid 19 -suunnitelmallaan. Suunnitelma sisältää VR:n toimenpiteitä asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuuden ja terveyden edistämiseksi sekä muistilistan matkustajille. Yksi uusi toimenpide suunnitelmassa on junalippujen myynnin lopettaminen toistaiseksi kaukoliikenteen junissa 15.6 alkaen.

”Kesän matkailukausi on alkanut ja teemme nyt kaikkemme mahdollisimman turvallisen junamatkustamisen eteen. Tavoitteenamme on varmistaa jokaiselle matkustajalle oma istumapaikka kaukoliikenteen junissamme. Lopettamalla junalippujen myynnin junassa ja ohjeistamalla lipun ostamiseen etukäteen, vältämme junissa yli 100% täyttöasteen tilanteet. Viestimme muutoksesta laajasti eri asiakaspalvelukanavissa ja valmistaudumme ohjaamaan asiakkaita myös tilannekohtaisesti”, kertoo matkustajaliikenteen johtaja Topi Simola.

Suurin osa matkustajista ostaa lipun jo nyt ennen matkaa. Junamyynnin osuus on noin 2% prosenttia kaukoliikenteen myynnistä (2019). Helsingin ja Etelä-Suomen taajamaliikenteen lähijunissa lipunmyynti loppui kokonaan jo vuonna 2017

Suunnittele matkasi ruuhka-aikojen ulkopuolelle ja muista turvaväli

Suosittelemme matkustamista ruuhka-aikojen ulkopuolella. Ruuhkapiikit ajoittuvat kaukoliikenteessä arkiaamujen ja -iltapäivien lisäksi perjantaille klo 14-18 ja sunnuntaille klo 17-21. Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä matkustetaan eniten arkiaamuisin klo 6-9 sekä iltapäivisin klo 15-18. Ruuhka-aikojen välttämisen lisäksi muistutamme asiakkaitamme pitämään turvavälin muihin asiakkaisiin mahdollisuuksien mukaan. 

”Lipunmyynnin algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin. Jatkossa on mahdollista myös varata kokonainen hytti omaan käyttöönsä kaukoliikenteen junissa, samoin myös makuuhyttejä myydään yhden asiakkaan käyttöön. Ajamme edelleen runsaalla kalustomäärällä ja junassa on muihin liikennemuotoihin verrattuna reilusti tilaa ja siten väljempää matkustaa”, Simola kertoo. 

Olemme palaamassa junaliikenteen osalta lähes normaaliin 15.6 lähtien. Samalla palautamme liikenteeseen yö- ja autojunat. Muutoksen myötä liikennöimme noin 85% normaalista junaliikenteestä. Tällä hetkellä liikennöimme noin puolet normaaleista junavuoroista. Kesän liput tulevat myyntiin ensi viikon tiistaina 9.6 klo 9. Lähiliikenne on toiminut koko poikkeusajan lähes normaalilla kapasiteetilla. Lue lisää aiheesta täältä.


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu