Junamatkat lähes aikataulussaan elokuussa

06.09.2011 04:53
VR:n junat kulkivat elokuussa alkuvuotta täsmällisemmin. VR teki kuun puolivälissä muutoksia täsmällisyyden parantamiseksi. Esimerkiksi lähiliikenteessä otettiin käyttöön vakiokokoonpanot. Kaukojunista 88,7 prosenttia saapui määräasemalleen viiden minuutin tarkkuudella elokuussa. Täsmällisyystavoite on 90,0 prosenttia. Yli vartin myöhästyneiden junien määrä on vähentynyt 4,0 prosenttiin junista. Pääkaupunkiseudun lähiliikenteen täsmällisyys oli elokuussa 94,0 prosenttia, kun tavoite on 97,5 prosenttia. Lähiliikenteen mittarina on junien täsmällisyys lähtö- ja määräasemalla kolmen minuutin tarkkuudella. Junaliikenteen myöhästymiset johtuivat elokuussa pääosin rataverkon kauko-ohjausvioista ja sähköratavaurioista. Aikataulunmukaisesta 24 000 lähijunasta peruttiin elokuussa noin 300 junaa konduktöörin puuttumisen vuoksi, eli peruttujen junien osuus oli prosentin verran. Perutut junat on otettu huomioon täsmällisyysprosenteissa. Tavaraliikenteessä ylitettiin elokuussa täsmällisyystavoite. Junien täsmällisyys oli 93,0 prosenttia, kun tavoite on 90,0 prosenttia. Tavaraliikenteen myöhästymisraja on 30 minuuttia. VR-konserni tiedottaa junien täsmällisyydestä kuukausittain. Matkustajaliikenteen asiakkaat voivat seurata ajankohtaista liikennetilannetta VR:n nettisivuilla osoitteessa www.vr.fi ja mobiilisti osoitteessa m.vr.fi. Nettisivuilla on nyt myös uuden Junat kartalla -palvelun testiversio, josta näkee junien kulun Suomen kartalla reaaliaikaisesti.

Uutisarkistoon