Junat kulkivat täsmällisesti toukokuussa

05.06.2014 09:47 Mediatiedotteet

VR:n kauko- ja lähiliikenteen junat sekä VR Transpointin tavarajunat kulkivat hyvin aikataulussaan toukokuussa. Yksittäisiä myöhästymisiä aiheutti muun muassa ukkonen, joka vaurioitti ratalaitteita.

Kaukojunista 91,4 prosenttia kulki täsmällisesti toukokuussa, viiden minuutin myöhästymisrajalla. Yli viisitoista minuuttia myöhästyi 3,1 % junavuoroista. Täsmällisyysprosentteja laskettaessa on huomioitu myös peruutetut junavuorot, jotka katsotaan myöhästyneiksi. Kaukojunavuoroja ajetaan noin 300 vuorokaudessa.

Vaikka kaukoliikenne sujui kaiken kaikkiaan hyvin, yksittäisiä myöhästymisiä aiheuttivat ukkosesta johtuvat ratalaitteiden viat sekä radan kuntoon liittyvät nopeusrajoitukset Seinäjoen ja Jyväskylän välillä. Suonenjoella tulvavesi rapautti ratapengertä, mikä johti muutamien junien perumiseen Savon radalla kuun puolivälissä.

Lähiliikenteen täsmällisyys oli toukokuussa edellistä kuukautta paremmalla tasolla, 95,1 prosenttia. Myöhästymisraja on alle kolme minuuttia lähtö- tai määräasemalla. Junavuoroista 0,9 % oli yli kymmenen minuuttia myöhässä tai peruttu. Liikennettä häiritsivät yksittäiset kalusto- ja ratalaiteviat. Vuorokaudessa kulkee noin 900 lähijunaa, joista valtaosa HSL-alueella.  

Tavarajunat hyvin aikataulussaan koko alkuvuoden 

VR Transpointin tavaraliikenteen täsmällisyys oli huhtikuussa 93,8 prosenttia. Myöhästymisraja on kolmekymmentä minuuttia. Tavarajunien täsmällisyys on pysynyt koko alkuvuoden viime vuotta paremmalla tasolla. VR Transpoint kuljettaa teollisuuden tuotteita noin 360 tavarajunalla joka vuorokausi.

VR-konserni vastaa junien operoinnista ja junakaluston kunnosta. Rataverkosta, sen järjestelmistä ja kunnossapidosta vastaa Liikennevirasto. Täsmällisyystyötä tehdään yhdessä Liikenneviraston ja Helsingin seudun liikenteen eli HSL:n kanssa. VR-konserni tiedottaa junaliikenteen täsmällisyydestä kuukausittain.

Matkustajat voivat seurata ajankohtaista liikennetilannetta VR:n verkkosivuilla osoitteessa www.vr.fi ja mobiilisti osoitteessa m.vr.fi. Junat kartalla -palvelusta näkee junien kulun Suomen kartalla reaaliaikaisesti. Palvelu on saatavilla myös älypuhelinsovelluksena.

Liittyy aiheeseen: Täsmällisyys

Uutisarkistoon