Kaukojunien aikatauluissa muutoksia joulun aikaan

Kaukoliikenteen junat kulkevat joulun aikaan osittain poikkeusaikataulujen mukaan. Aatonaattona 23. joulukuuta junat noudattavat perjantain aikatauluja. Jouluaattona ja joulupäivänä kaukojunat kulkevat harvennetusti. Jouluaattona junaliikenne alkaa hiljentyä puolilta päivin ja pysähtyy noin klo 18:aan mennessä kokonaan. Joulupäivänä liikenne käynnistyy hiljalleen klo 10 alkaen. Tapaninpäivänä 26. joulukuuta junat kulkevat sunnuntaiaikataulujen mukaan. Joulun ja uudenvuoden välipäivinä 27.–30. joulukuuta VR:n kaukoliikenteessä noudatetaan pääosin normaalia aikataulua. Muutoksia uudenvuoden ja loppiaisen junaliikenteessä Uudenvuodenaattona 31. joulukuuta junat kulkevat lauantain aikataulujen mukaan. Neljä yöjunaa, Tolstoi-junat ja kaksi Allegro-vuoroa on peruttu. Uudenvuodenpäivänä 1. tammikuuta ovat voimassa sunnuntain aikataulut. Kaksi Allegro-junaa ja yksi Tolstoi-vuoro on peruttu. Loppiaista edeltävinä päivinä 2.–5. tammikuuta junat noudattavat pääosin normaalia aikataulua. Loppiaisena 6. tammikuuta kaukojunat kulkevat sunnuntain aikataulujen mukaan. Lisäksi liikenteessä on useita lisäjunia ympäri Suomen ja viisi junavuoroa on peruttu. VR lisää yöjunia Helsingin ja Rovaniemen sekä Helsingin ja Kolarin välille 19. joulukuuta - 8. tammikuuta. Juhlapyhien tarkat aikataulut löytyvät VR:n matkahausta osoitteesta www.vr.fi , VR:n aikataulukirjoista, asemilta ja VR Asiakaspalvelusta numerosta 0600 41 900. Puhelu maksaa yhden euron ja paikallisverkkomaksun.

VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu