Lähijunien aikatauluihin muutoksia 7. kesäkuuta

VR:n lähiliikenteen aikataulut muuttuvat 7. kesäkuuta. Pääradalla I- ja K-junat kulkevat tavallista harvemmin. Lisäksi yhden R-junan lähtö Riihimäeltä aikaistuu. Oikoradalla kolmen Z-junan aikataulu muuttuu arkipäivisin. Rantaradan ja Vantaankosken-radan aikatauluihin ei tule muutoksia kesän ajaksi. Kesäaikataulut ovat voimassa 15. elokuuta asti. Pääradan lähijunista Helsingin ja Tikkurilan välillä kulkevien I-junien ja Helsingin ja Keravan välillä kulkevien K-junien arkipäivien vuorot harvenevat kesän ajaksi. Junat kulkevat arkipäivisin ruuhka-aikoina 15 minuutin välein, kun ne tavallisesti kulkevat 10 minuutin välein. Riihimäeltä Helsinkiin tavallisesti klo 6.10 lähtevän R-junan lähtö aikaistuu, ja juna lähtee toistaiseksi jo klo 6.05. Juna saapuu Helsinkiin normaalisti klo 7.00. Muiden pääradan lähijunien aikataulut pysyvät ennallaan. Oikoradalla kolmen Z-junan aikataulu arkipäivinä hidastuu hiukan, kun junissa käytettävä veturityyppi vaihtuu. Helsingistä klo 15.41 lähtevä Z-juna saapuu Lahteen klo 16.50, kun saapumisaika on aikaisemmin ollut klo 16.41. Lahdesta aiemmin klo 7.17 lähtenyt Z-juna lähtee 7. kesäkuuta alkaen jo klo 7.11 mutta saapuu Helsinkiin entiseen tapaan. Lahdesta aiemmin klo 17.17 lähtenyt Z-juna lähtee jo klo 17.15 ja saapuu Helsinkiin tavallista myöhemmin eli klo 18.25. Z-junien aikataulumuutokset ovat voimassa toistaiseksi. Uudet Sm5-kaupunkijunat kulkevat kesän aikana kuten keväällä. Uusi junakalusto on käytössä A- ja M-junissa maanantaista perjantaihin ja I-, K- ja N-junissa viikonloppuisin. Yksittäiset junavuorot, joissa Sm5-junat ovat käytössä, vaihtuvat kuitenkin osittain.

VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu