Ratatyöt tuovat muutoksia Porin junaliikenteeseen

Tampere-Pori-radalla tehtävät ratatyöt vaikuttavat junien kulkuun 4. kesäkuuta alkaen joulukuun puoliväliin saakka. Kaksi junavuoroa korvataan linja-autoilla kesä-elokuussa Kaksi junavuoroa korvataan maanantaista torstaihin linja-autoilla 4.kesäkuuta–9. elokuuta. Korvattavat vuorot ovat Porista klo 10.08 Tampereelle liikennöivä taajamajuna H 464 sekä Tampereelta Poriin klo 12.07 kulkeva taajamajuna H 465. Porista Tampereelle liikennöi kaksi linja-autoa, joista toinen lähtee junan lähtöaikaan ja ajaa suoraan Tampereelle. Toinen, väliasemat (Harjavalta, Kokemäki, Vammala, Karkku, Nokia) kiertävä linja-auto lähtee Porista ja väliasemilta jo noin tuntia ennen normaalia junan lähtöaikaa. Linja-autoilta on Tampereella jatkoyhteydet junilla puolen päivän aikaan kaikkiin suuntiin. Tampereelta lähtee klo 12.15 samoin kaksi linja-autoa, joista toinen ajaa suoraan Poriin ja toinen kiertää väliasemien kautta. Väliasemien kautta ajettava vuoro jää junan aikataulusta myöhään vajaan tunnin. Korvaavat linja-autot lähtevät rautatieasemien edustalta. Kesäkuusta alkaen myös junien matka-aika pitenee, sillä lähtöajat Porista ja Tampereelta aikaistuvat enimmillään 15 minuuttia. Porin Jazzien aikaan kaikki vuorot ajetaan normaalisti junilla. Elokuusta lähtien korvataan kuusi junavuoroa arkisin Elokuun puolivälistä joulukuulle ratatyöt vaikuttavat siten, että Tampere-Pori-välillä korvataan kuusi junavuoroa linja-autoilla maanantaista perjantaihin. Ratatyöt voivat vaikuttaa junavuoroihin myös viikonloppuisin. Syksyn muutoksista ja linja-autojen aikatauluista tiedotetaan tarkemmin elokuun alussa. Korvaaviin kuljetuksiin myydään taajamajunalippuja ja niissä käyvät myös kaikki VR:n voimassa olevat matkaliput. Matkustajien toivotaan ostavan lippunsa etukäteen. Linja-autoissa voidaan kuljettaa vain käsimatkatavaraa.

VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu