VR Group tilaa uudet sähköveturit Siemensiltä

VR Group on päättänyt ostaa 80 sähköveturia Siemensiltä. Veturit mahdollistavat entistä nopeamman junaliikenteen ja parantavat sen ympäristöystävällisyyttä ja toimintavarmuutta. Ne myös tehostavat teollisuuden kuljetusjärjestelmän toimivuutta. VR Groupin kautta aikojen suurimman yksittäisen hankinnan arvo on yli 300 miljoonaa euroa. Kyse on toiseksi suurimmasta veturikaupasta, joka on tehty tänä vuonna Euroopassa.

Ensimmäiset sähköveturit aloittavat liikenteessä vuonna 2017, ja koko kalustoerä toimitetaan Suomeen vuoteen 2026 mennessä. Näillä vetureilla korvataan vaiheittain 1970-luvulla hankitut neuvostovalmisteiset ensimmäiset sähköveturit. Kaikkiaan VR:llä on käytössä nyt 155 sähköveturia. Hankintaan liittyy myös 97 veturin lisätilauksen mahdollisuus.

– Valinta tehtiin pitkän ja tarkan selvitystyön jälkeen. Siemensin sähköveturi sopii Suomen haastaviin olosuhteisiin, kertoo VR Groupin toimitusjohtaja Mikael Aro . Vetureita voidaan käyttää sekä matkustaja- että tavaraliikenteessä, ja niiden huippunopeus on 200 km/h. Yksi veturi voi vetää reilut 2 000 tonnia painavan junan. Kyseessä on energiatehokas sähköveturi. Jarrutuksessa syntyvä sähköenergia syötetään takaisin verkkoon. Veturin energiankulutus seisontatilassa on alhainen, ja uuden tekniikan ansiosta hukkalämpöä syntyy aiempaa vähemmän. Veturissa on myös kaksi dieselmoottoria, joiden avulla voidaan korvata dieselvetureita lyhyillä sähköistämättömillä osuuksilla, kuten ratapihoilla ja teollisuusradoilla.

Siemens kokenut sähköveturivalmistaja

Siemens voitti tarjouskilpailun kaikilla osa-alueilla. Siemens on 2000-luvun johtava nopeiden sähkövetureiden valmistaja, joka on toimittanut Eurooppaan satoja nopeita sähkövetureita. Siemens on toimittanut myös esimerkiksi venäläisen Sapsanin sähköjunat ja ICE-junat Saksaan. Suomeen tulevat sähköveturit valmistetaan Saksassa.

- Olemme hyvin tyytyväisiä siihen, että VR Group valitsi Siemensin suurimman kalustotilauksensa toimittajaksi. Olemme vakuuttuneita, että Vectron-veturi edistää VR:n kaluston ympäristöystävällisyyttä ja luotettavuutta, sanoo Jochen Eickholt , Siemens Rail Systems -divisioonan johtaja.

Talviolosuhteisiin sopiva veturi

Hankittavat veturit kuuluvat Siemensin uuteen Vectron-tuoteperheeseen. Veturi perustuu yhtiön pitkäaikaiseen kokemukseen veturinvalmistajana. Suomen olosuhteisiin tehdään oma versio. Esimerkiksi veturin ilmanottoon ja alustan rakenteisiin liittyvät muutokset mahdollistavat liikennöinnin lumen ja jään keskellä. Veturi toimii –40 °C pakkasessa. Vectronia on testattu muutamien vuosien ajan Keski- ja Pohjois-Euroopassa, myös kylmissä talviolosuhteissa. VR Groupin ja Siemensin sopimus viimeistellään alkuvuoden 2014 aikana. Tämän jälkeen vuorossa on valmistuksen aloittaminen, perusteellinen testaus sekä hyväksyttämismenettely. Ensimmäinen kymmenen veturin erä tulee Suomeen näillä näkymin vuonna 2017. Laajamittainen sarjavalmistus alkaa vuonna 2018.

Veturihankinta on osa VR Groupin merkittävää kalustoinvestointien sarjaa. VR-konserni on hankkinut ja hankkimassa lisää nopeaan liikenteeseen soveltuvia kaksikerroksisia matkustajavaunuja. Lähiaikoina valmisteilla on myös uusien dieselvetureiden hankinta.

Faktoja Siemensin Vectron-veturista:

  • huippunopeus 200 km/h
  • paino lähes 90 tonnia
  • pituus noin 19 metriä
  • teho 6,4 MW
  • veturi on 60 kertaa tehokkaampi kuin perheauto

Kuvamateriaalia tiedotusvälineiden käyttöön löytyy osoitteesta: www.siemens.com/press/vectron-finland

VR Group

VR Group on monipuolinen, ympäristöystävällinen ja vastuullisesti toimiva matkustuksen, logistiikan ja infrarakentamisen palveluyritys. Konsernissa työskentelee yli 10 000 ammattilaista. VR Group toimii pääasiassa Suomessa, mutta sillä on toimintaa myös ulkomailla, erityisesti Venäjällä ja Ruotsissa.

Siemens Suomessa

Siemens on innovatiivisten teknologioiden ja asiantuntijapalveluiden toimittaja, joka toimii teollisuuden, energian, intrastruktuuri- ja kaupunkiratkaisujen kuten liikenteen sekä terveydenhuollon aloilla. Suomessa toimivia Siemens-yhtiöitä ovat Siemens Osakeyhtiö, Siemens Healthcare, Siemens Healthcare Diagnostic ja Siemens Financial Services.

Siemens Osakeyhtiöllä on aluekonttorit myös Virossa, Latviassa sekä Liettuassa. Lisäksi Suomessa toimii BSH Kodin-koneet Oy, joka on 50-prosenttisesti Siemensin omistamia yhtiöitä. Siemensin Osakeyhtiön liikevaihto on Suomessa ja Baltiassa noin 305 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 620. Siemens AG:n liikevaihto on noin 76 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 360 000. Siemens toimii noin 190 maassa. Lisätietoja: www.siemens.fi.


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu