VR Groupin liikevaihto kasvoi alkuvuonna

VR-konsernin liikevaihto kasvoi alkuvuonna. Vuoden alusta laskettuna konsernin liikevaihto oli 683,1 miljoonaa euroa (665,4), mikä tarkoittaa 2,7 prosentin kasvua edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. VR-konsernin liikevaihto vuoden 2011 toisella neljänneksellä oli 350,3 miljoonaa euroa (355,6) ja laski viime vuoteen verrattuna 1,5 prosenttia. Vuosineljänneksen liikevoitto oli 6,9 miljoonaa euroa (13,0) ja vuoden alusta -3,5 (-9,2) miljoonaa euroa. VR-konsernin vuosineljänneksen tulos oli 4,8 (11,1) miljoonaa euroa ja vuoden alusta -3,4 (-5,8) miljoonaa euroa. Allegron suosio kasvaa Matkustajaliikenteen liikevaihto kasvoi kuluneella vuosineljänneksellä 4,6 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Matkustajaliikenteen juna- ja autoliikenteessä tehtiin vuosineljänneksellä yhteensä 21,6 miljoonaa matkaa (21,2), mikä tarkoittaa kahden prosentin kasvua viime vuodesta. Eniten kasvua oli vuosineljänneksellä junaliikenteen kaukoliikenteessä sekä linja-autoliikenteessä. Allegro-junan matkustajamäärät ovat edelleen ennusteita suurempia, ja junan suosiota kasvattivat entisestään toukokuun lopussa lisätyt kaksi päivittäistä vuoroa. Lisäksi vuosineljänneksen matkamääriä junaliikenteessä nosti pääsiäisen osuminen myöhäiseen ajankohtaan. Toisella vuosineljänneksellä junaliikenteeseen vaikuttivat routavauriot, jotka kohdistuivat pääasiassa pohjoisen rataosuuksille. Kevään ajaksi otettiin käyttöön uudet aikataulut, joissa huomioitiin roudan aiheuttama liikenteen hidastuminen. Logistiikan näkymät epävarmoja Tavaraliikenteen kuljetusmäärien kasvu taittui kuluneella vuosineljänneksellä. Junaliikenteen kuljetusmäärät jäivät viime vuoden tasosta, kun taas autoliikenteen kuljetusmäärät jatkoivat kasvuaan. Tavaraliikenteessä kuljetettiin neljänneksen aikana yhteensä 11,2 miljoonaa tonnia (11,4), mikä tarkoittaa 1,9 prosentin laskua edellisvuoteen verrattuna. Kuljetusmäärien laskuun on vaikuttanut eniten Suomen ja Venäjän välisten kuljetusten väheneminen. Vuoden alusta laskettuna tonnimäärät ovat kuitenkin edelleen hieman viimevuotisia suuremmat. Tavaraliikenteen kehityksen ennustaminen on vaikeaa talouden yleisestä epävarmuudesta johtuen. VR Track voitti ensimmäisen allianssiurakan VR Trackin liikevaihto laski vuosineljänneksellä. Liikevaihto oli 49,1 (67,4) miljoonaa euroa ja vuoden alusta 96,3 (107,7) miljoonaa euroa. Liikevaihdon laskuun vaikuttaa eniten rakentamisen väheneminen. VR Track voitti allianssimallilla toteutettavan Lielahti–Kokemäki-perusparannushankkeen urakkakilpailun. Urakka on ensimmäinen julkisissa hankinnoissa toteutettava allianssiurakka Euroopassa, ja sen kokonaisarvo on noin 90 miljoonaa euroa. Allianssimallissa tilaaja, suunnittelijat ja urakoitsijat vastaavat yhdessä hankkeen suunnittelusta ja toteuttamisesta. Urakka sisältää hankkeen kehitysvaiheen sekä ehdollisena toteutusvaiheen. Merkittäviä kiinteistökauppoja VR Group teki kesäkuussa useita merkittäviä kiinteistökauppoja. Pasilan asemakiinteistö myytiin Senaattikiinteistöille ja Helsingin Pasilan konepaja-alueelta myytiin kiinteistö YIT Rakennus Oy:lle. Lisäksi YIT Rakennus Oy:n kanssa allekirjoitettiin esisopimus rakennusoikeuden hankkimiseksi Helsingissä, Turussa ja Hämeenlinnassa. Sopimusten mukaisten kauppojen arvo on toteutuessaan noin 80 miljoonaa euroa, ja niiden kohteena on yli 100 000 kerrosneliömetriä asuin- ja liikerakennusoikeutta.

VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu