VR ja koko Suomi mukana taitoluistelun kisahuumassa!

Taitoluistelun MM-kisat järjestetään tänä vuonna Helsingissä 29.3.–2.4.2017. Suomen Taitoluisteluliitto isännöi Hartwall Arenassa järjestettävät kisat, jonne kilpailijat ja luistelufanit saapuvat ympäri maailman. VR:n kattavien yhteyksien avulla koko Suomi pääsee nauttimaan taiteen ja tekniikan saumattomasta liitosta jään pinnalla.

MM-kisojen tunnelmaa pääsee aistimaan aina aamuharjoituksista iltakisoihin saakka. Junasta kannattaa hypätä pois jo Pasilan asemalla, joka on 500 metrin näppärän kävelymatkan päässä Hartwall Arenalta.

Esimerkiksi Turusta pääsee kisapaikalle junalla 1h 32 minuutissa, Tampereelta 1 h 25 minuutissa ja Lappeenrannasta 1 h 52 minuutissa. Kisoihin voi lähteä vaikka päiväreissulle, koko perheen voimin, eikä junalla matkustaessa tarvitse huolehtia parkkipaikoista tai –maksuista.

Pääkaupunkiseudulta ja lähialueilta tulevat kisakatsojat voivat saapua Pasilaan lähijunilla.

Veturilaisille alennus kisakatsomoon!

Suomen Taitoluisteluliitto ja VR solmivat yhteistyösopimuksen, jonka ansiosta VR tarjoaa hyviä etuuksia Veturi-asiakkuusohjelman jäsenille kisahuumaan osallistumiseksi. Veturilaiset saavat 20% alennuksen parvekepaikoista koko kisojen ajan.

Taiteen ja urheilun juhlaa seurataan ympäri maailmaa

Taitoluistelun MM-kisat ovat Suomi100-juhlavuoden suurin urheilutapahtuma pääkaupunkiseudulla, keräten yhteen yli 200 urheilijaa. Järjestäjät odottavat paikalle yli 65 000 katsojaa ja kisoja tulee seuraamaan yli 300 miljoonaa katsojaa maailmanlaajuisesti eri kanavien välityksellä.

Junalla matkustaessa kisatunnelmaan voi virittäytyä kätevästi jo matkalla, kun junahenkilökunta huolehtii matkanteosta. Liput juniin kannattaa hankkia etukäteen ja ne voi ostaa vr.fi-verkkokaupasta, VR Mobiili –sovelluksesta, lippuautomaateista, R-kioskeilta ja asemien lipunmyyntipisteistä. VR:n lähijuniin voi ostaa lippuja uudesta VR Lähijunat -sovelluksesta.

MM-kisojen ohjelmaan voit tutustua lähemmin täälläVR:n verkkokauppa palvelee kisaturisteja.


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu