VR kiittää OTKESia nopeasta toiminnasta

VR-konsernin turvallisuusjohtaja Yrjö Poutiainen kiittää Onnettomuustutkintakeskuksen nopeaa toimintaa tapahtumaketjun tarkentamisessa. VR on jo päivittänyt omia turvallisuusohjeitaan onnettomuuden seurauksena. – Onnettomuustutkintakeskuksen selvitys on meille tärkeä työväline. Tulokset käydään tarkkaan läpi ja niiden perusteella päivitämme tarvittaessa omat turvallisuusmääräyksemme, Yrjö Poutiainen toteaa. Yhteistyö tutkijoiden kanssa on ollut rakentavaa. Olen tyytyväinen siihen, että tapahtumaketju saatiin selville näinkin nopeasti. Onnettomuustutkintakeskuksen tiedotteen mukaan onnettomuus johtui pääosin junarungon vaunujen välisen kytkinlenkin irtoamisesta. Lenkin irtoamiseen vaikutti vaunujen väliin kertynyt runsas kovettunut lumi ja jää. Jää- ja lumipeitteen vuoksi henkilöstön oli vaikea havaita kytkinlenkin irtoamista. Poutiaisen mukaan VR oli jo ennen onnettomuutta tehostanut junarunkoihin kertyneen lumen ja jään sulatusta turvallisuussyistä. – Turvallisuus on VR:n ykkösarvo. Tämä tarkoittaa, että matkustajien turvallisuus menee kaiken muun edelle. Varsinkin haasteellisimmilla talvikeleillä turvatoimet saattavat johtaa jopa valitettaviin viivästymisiin, Poutiainen täydentää. Onnettomuuden jälkeen VR on antanut erillisen työohjeen, jossa henkilöstöä velvoitetaan varmistamaan vaunujen kytkennät entistä tarkemmin. Suomessa rautatieliikennettä ohjaavat erittäin tarkat viranomaismääräykset. Myös vaunujen jarrujen käytöstä on annettu yksityiskohtaiset ohjeet. Tammikuun 4. päivänä tapahtuneen onnettomuuden jälkeen VR on antanut viranomaismääräyksiä täydentävän oman työohjeen. Tämän ohjeen mukaan Pasilan ja Helsingin aseman välillä junavaunujen jarrut saa irrottaa ainoastaan silloin, kun erillinen apuveturi ajetaan vaunujen ja aseman väliin varmistamaan, että vaunut pysyvät paikallaan.

VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu