VR-konsernin tulos parani, hallituksen puheenjohtajaksi Hannu Syrjänen

VR-konsernin ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto kasvoi selvästi viime vuoteen verrattuna. Liikevaihto oli katsauskaudella 332,7 miljoonaa euroa (309,8) ja kasvua oli 7,4 %. Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevoitto oli 10,5 miljoonaa euroa tappiollinen, kun edellisvuoden vastaava luku oli -22,1 miljoonaa euroa. Ensimmäisen vuosineljänneksen tulos oli -8,2 miljoonaa euroa, kun viime vuoden vastaava tulos oli -16,7 miljoonaa euroa. – VR-konsernin liikevoittoparannus oli merkittävä. Tulosta pystyttiin parantamaan edellisvuodesta, vaikka siihen sisältyi runsaasti alkuvuoden kylmästä ja runsaslumisesta talvesta johtuvia kustannuksia. Tulosparannus osoittaa, että konsernissa käynnistetty muutos vaikuttaa, ja sitä jatketaan, VR-konsernin toimitusjohtaja Mikael Aro sanoo. Ensimmäisen vuosineljänneksen tulosta painoivat alas talvesta johtuvat kohonneet liikenteen kustannukset. Sekä henkilöstökulut, asiakaskorvaukset että energiakulut kasvoivat. Lisäksi tulokseen vaikuttivat poikkeuksellisina erinä infrarakentamisessa Ruotsin projektien tappiot. Tulokseen sisältyy kiinteistökaupasta saatuja myyntivoittoja 4,6 miljoonaa euroa. VR-konsernin liikevoitto ilman edellä mainittuja eriä oli -7,9 M€. Matkustajaliikenteessä tasaista kasvua – Allegro heti suosiossa Vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä juna- ja autoliikenteessä tehtiin yhteensä 23,5 miljoonaa matkaa, josta junamatkoja oli 17,0 miljoonaa. Matkojen määrä yhteensä on viime vuoden tasolla. VR jatkaa toimenpiteitä täsmällisyyden parantamiseksi vuoden 2011 aikana. Uusi nopea yhteys Helsingistä Pietariin Allegro-junilla saavutti heti suuren suosion. Venäjän-liikenteen matkustajamäärät kasvoivat 21,8 % ja Helsinki–Pietari-välin 34,8 %. Allegron päivittäiset vuorot lisääntyvät toukokuun lopussa kahdesta neljään, mikä vauhdittaa matkustuksen kasvua edelleen. Maaliskuussa VR-konserni tilasi 15 ravintolavaunua ja 12 ohjausvaunua Transtech Oy:ltä. Uudet vaunut toimitetaan vuosina 2013–2014. Tavoitteena on parantaa junaliikenteen palvelutasoa. Ohjausvaunujen avulla myös helpotetaan Helsingin ratapihan ruuhkia. Logistiikan kuljetusmäärät kasvoivat Tavaraliikenteessä kuljetettiin 10,1 miljoonaa tonnia vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Kasvua oli 5,0 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kuljetusmäärät ovat lähteneet maltilliseen nousuun sekä kotimaan- että kansainvälisissä kuljetuksissa, ja tilanteen odotetaan pysyvän lähitulevaisuudessa samankaltaisena. Tavaraliikenteen vuoden 2011 kuljetusmäärien ja liikevaihdon odotetaan ylittävän edellisvuoden tason. Maaliskuussa tehtiin päätös 200 uuden raakapuuvaunun rakentamisesta. Vaunut valmistetaan VR:n Pieksämäen konepajalla ja investointi toteutetaan vuosina 2011–2015. Infrarakentamisessa epävarmuutta Infrarakentamisen liikevaihto oli 47,2 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 17,1 % edellisvuoteen verrattuna. Infrarakentamisen tilauskanta vuodelle 2011 on jäämässä oletettua pienemmäksi, mikä vaikuttaa oleellisesti VR Trackin loppuvuoden näkymiin. Liikennevirasto päätti keskeyttää Kokkola–Ylivieska-kaksoisraiteen elinkaarihankkeen kilpailutuksen, sillä se katsoi, ettei eduskunnan myöntämä 660 miljoonan euron valtuus riittäisi hankkeen toteuttamiseen. Ratahanke toteutetaan tavanomaisella budjettirahoituksella siten, että sen arvioidaan valmistuvan vuonna 2017. Elinkaarihankkeena perusparannettu rataosa olisi saatu liikenteelle vuonna 2014. VR-Yhtymän hallituksen puheenjohtajaksi Hannu Syrjänen VR-Yhtymä Oy:n yhtiökokous päätti esityksen mukaisesti, että vuodelta 2010 ei jaeta osinkoa. Hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Sanoma-konsernin entinen toimitusjohtaja Hannu Syrjänen ja jäseninä jatkavat Christer Granskog, Maaret Heiskari, Antti Mäkelä, Soili Suonoja, Arja Talma ja Markku Tapio. Hallituksen uudeksi jäseneksi valittiin Riku Aalto. Hallituksen jäsenenä vuodesta 2009 toiminut Lauri Ihalainen valittiin kansanedustajaksi, eikä hän ollut enää käytettävissä hallituksen jäseneksi. Hallintoneuvoston puheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Matti Ahde. Yhtiökokoukseen asti hallituksen puheenjohtajana toiminut Lauri Ratia valittiin tehtäväänsä tilanteessa, jossa silloinen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja erosivat yhtä aikaa. Ratian tehtävänä oli vakauttaa yhtiön toiminta, valita uusi toimitusjohtaja sekä laittaa käyntiin VR:n strategian ja toimintojen laaja kokonaisarviointi. Nämä tehtävät on nyt saatettu loppuun. Uuden puheenjohtajan Hannu Syrjäsen keskeinen kokemus on vaativasta kuluttajaliiketoiminnasta. Yhtiöön haluttiin juuri tämän alan osaamista jatkamaan yhtiön kehittämistä.

VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu