VR Track kantaverkon sähköasemien kunnossapitäjäksi

19.12.2011 09:50
VR Track Oy ja Fingrid Oyj ovat solmineet kolmevuotisen sopimuksen Suomen kantaverkkojen sähköasemien peruskunnossapidosta. Sopimuskausi alkaa vuoden 2012 alussa ja päättyy vuonna 2014. VR Trackin kunnossapidettäviksi siirtyvät Hämeen, Länsi-Suomen ja Itä-Suomen työalueet. Hämeen alue kattaa Tampereen ympäristön ja sen eteläpuolisen alueen Hyvinkäälle asti. Länsi-Suomen alueeseen kuuluvat rannikkoa pitkin Kokkolasta Kristiinankaupunkiin ulottuva sekä sisämaassa Seinäjoen, Alajärven ja Jyväskylän välinen alue. Itä-Suomen alueeseen kuuluvat Pieksämäen, Varkauden, Kuopion ja Joensuun ympäristöt sekä näiden eteläpuolinen alue melkein Kouvolaan asti. Kytkin- ja muuntoasemia alueilla on yhteensä 45 ja erotinasemia 67. Tämä tarkoittaa, että laitekannan mukaan melkein puolet sähköasemista, alueellisesti noin puolet Suomesta sekä kaikki Pohjois- ja Etelä-Suomen yhdistävät sähköasemat siirtyvät VR Trackin kunnossapidettäviksi. Fingrid kilpailutti kesän aikana kaikkien kahdeksan työalueen asemakunnossapidon tehtävät. Kilpailutuksen tuloksena VR Track voitti näistä työalueista kolme.

Uutisarkistoon