VR:n hackathon-viikon voittajaksi valittiin paikannusteknologian asiantuntija Proximi.io

VR:n Ovelta ovelle -hackathon huipentui tänään iltapäivällä, kun paikannusteknologioiden asiantuntija Proximi.io:n kehittämä ratkaisu julistettiin hackathon-viikon voittajaksi ja parhaaksi kehitetyksi ideaksi.

Proximi.io:n luoma ratkaisu mahdollistaa, että matkustaja ja matkan tarjoaja, kuten VR, voivat olla reaaliaikaisesti yhteydessä matkan kulkuun, vuorojen myöhästymiseen tai jatkoyhteyksiin liittyen. Lisäksi palveluun on mahdollista yhdistää eri liikennevälineitä, jolloin matkustajalle tarjotaan kaikki mahdolliset vaihtoehdot, mikäli hän esimerkiksi myöhästyy jatkoyhteydestään.

- Proximi.io:n kehittämä idea ratkaisee oikean ongelman, se on hyödyllinen asiakkaillemme ja lisäksi heidän näkökulmansa paikannusteknologian hyödyntämiseen on innovatiivinen ja sellainen, jota me VR:llä emme olleet vielä ajatelleet. Syntyneen idean avulla matkustaja pääsee oikeasti sujuvammin perille, kuvailee VR:n matkustajaliikennejohtaja Maisa Romanainen, joka toimi voittajan valinneessa tuomaristossa. Ennen voittajan valintaa ryhmät olivat esitelleet ideansa tuomaristolle lyhyillä myyntipuheilla.

Helsingin päärautatieaseman lipunmyyntihallissa järjestetyssä Ovelta ovelle -hackathonissa 12 start upia rakensivat ratkaisuja liittyen matkaketjuihin ja tulevaisuuden matkustamiseen viiden päivän ajan. VR:n tavoitteena on, että tulevaisuudessa koko Suomi on matkustajan ulottuvilla yhdellä klikkauksella.

Proximi.io:n lisäksi hackathoniin osallistuivat: matkaruokien ja tuotteiden tilauspalvelun kehittäjä Yonoton, yksityisautojen Airbnb:ksi luonnehdittu Faraday, liikkumisen ja siihen liittyvien palvelujen suunnittelija Tuup, mobiilisti maksettavia liikkumisen palveluita kehittävä PayIQ, Mobility as a Service –yritys MaaS Global, pysäköintipalveluiden kehittäjä Caroom, kimppakyytiapplikaatioiden kehittäjä Ridefy, mobiiliviestinnän helppokäyttöisyyttä edistävä BookIT Finland sekä YourTravel-tiimi, joka koostuu yritysten Confidex Ltd, Nimble Devices Oy ja Vincit Oy työntekijöistä. Lisäksi VR osallistui hackathoniin Food4Thought- ja Smooth Operator -tiimeillä, joista ensimmäisen osaaminen liittyy mobiileihin ravintolapalveluihin ja toisen matkaketjusovelluksen asiakasviestinnän kehittämiseen.

Ovelta ovelle -hackathonin voittajan valitsi huippuraati, johon kuuluivat kansanedustaja ja yrittäjä Antero Vartia, toimittaja ja matkailuekspertti Riku Rantala, tietoyhteiskunta- ja it-asiantuntija ja kouluttaja Petteri Järvinen, Digitalist Network -verkoston perustaja, kouluttaja ja konsultti Ville Tolvanen ja Amcham Finlandin toimitusjohtaja Kristiina Helenius. VR:ää raadissa edusti matkustajaliikennejohtaja Maisa Romanainen.

Seuraavaksi VR arvioi kaikki hackathonin aikana kehitetyt ideat vielä kertaalleen ja pohtii, minkä start upien kanssa se jatkaa idean kehitystyötä edelleen. Varmaa on se, että parhaan idean rakentanut Proximi.io jatkaa yhteistyötä VR:n kanssa.

Voittajatiimin, raadin ja muiden start upien tunnelmat kokoava video julkaistaan illan aikana VR:n somekanavissa ja se tulee katsottavaksi myös tänne

Lue lisää matkaketjuista osoitteesta vr.fi


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu