VR:n kesän liput myyntiin huomenna – lisää liikennettä eri puolille Suomea

Uudet kaukoliikenteen juna-aikataulut julkaistaan ja liput tulevat myyntiin huomenna, 21. huhtikuuta. VR lisää kaikkiaan 45 junaa viikossa eri puolille Suomea. Yöjunien aikataulut osuvat jatkossa paremmin yksiin lentoliikenteen kanssa. Härmään avataan uusi asema, josta on kivenheitto huvipuisto PowerParkiin. Kesän kulkemisia suunnitellessa on hyvä ottaa huomioon myös Liikenneviraston rataverkolla urakoimat parannustyöt, jotka vaikuttavat liikenteeseen.

Juhannusviikosta lähtien liikenne lisääntyy etenkin Tampereelta Pohjanmaalle ja Ouluun. Etelässä pääradalla aikatauluja muutetaan siten, että keskipäivän junat Helsingin ja Tampereen välillä palvelevat myös väliasemia Riihimäki, Hämeenlinna, Toijala ja Lempäälä. Yöjunien aikatauluja muutetaan paremmin yhteensopiviksi Helsinki-Vantaan lentoasemalta lähtevien ja saapuvien lentojen kanssa. Härmään avataan uusi asema, jossa osa Pohjanmaan junista pysähtyy kesä-elokuussa. Kertaa muutokset tarkemmin aiemmasta tiedotteestamme (23.2.2017).

Uudet aikataulut julkaistaan ja liput tulevat myyntiin 21. huhtikuuta. Kaikkein edullisimpia Säästölippuja voi ostaa 60 päivää ennen matkan alkamista, kuten ennenkin. Aikataulut ovat voimassa 19.6. - 9.12.2017. Pääkaupunkiseudun lähiliikenteen aikataulut julkaistaan samaan aikaan, ja ne ovat voimassa 13.8. saakka.

- Juna on mainio tapa matkata huolettomasti kesän viettoon ympäri Suomen. Olemme lisänneet vuoroja Pohjois-Suomeen, jonne matkustaminen on alkuvuodesta kasvanut reippaasti, esimerkiksi Oulun ja Helsingin välillä matkustajamäärät ovat nousseet yli 25 prosenttia. Myös ulkomaille suuntautuvan reissun voi aloittaa kotimaassa junalla, sillä samalla lipulla pääsee Helsinki-Vantaan lentoasemalle asti ja nyt myös paremmin yöjunilla aamun aikaisille lennoille, sanoo VR:n matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen.

VR:n kanta-asiakasohjelma Veturin jäsenille on kesällä luvassa etuja esimerkiksi Power Parkiin, Summer Up –festareille ja Ilosaarirockiin. Kanta-asiakkaat voivat ostaa myös kahden päivän lipun Särkänniemeen, yhden päivän hinnalla. Lisää tietoja Veturi-ohjelmasta saa osoitteesta www.vr.fi/veturi.

Keski-Suomessa junia korvataan kesällä busseilla

Suomen rataverkolla tehdään joka kesäiseen tapaan myös Liikenneviraston ratatöitä, jotka vaikuttavat junaliikenteeseen. Tarvittaessa junien nopeusrajoituksia alennetaan tai liikenne voidaan katkaista radalla kokonaan, mikä näkyy asiakkaille matka-aikojen hidastumisena tai bussikuljetuksina. Tänä kesänä parannustöitä tehdään etenkin Pasilassa, Turun Kupittaalla sekä Jämsän ja Jyväskylän välillä, jossa junat korvataan kokonaan busseilla noin kuuden viikon ajan (23.6.-4.8.). Katso kattava info kesän ratatöiden vaikutuksista. Asiakkaalle mahdolliset bussikorvaukset tai aikataulujen muutokset näkyvät aina junalipussa.


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu