• Hallintoneuvosto
  • Riskienhallinta
  • Sisäpiirihallinto
  • Tilintarkastus
  • Sisäinen tarkastus
  • Palkitseminen
  • Yhtiöjärjestys
  • VR Kaupunkiliikenne
  • Kiinteistöt
  • Dr19-veturi
  • Tapahtumia aikajanalla
  • Hankinta
  • Konduktööriksi
  • Sijoittajalle
  • Kasvua kansainvälisillä markkinoilla

    Tytäryhtiö VR Track Sweden AB vahvisti edelleen asemaansa Ruotsin radanpidon markkinoilla.

    Yhtiön kannattavuus parani edellisvuodesta. Uusien urakoiden myötä myös liikevaihto ja henkilöstömäärä kasvoivat merkittävästi. Vuoden aikana aloitettiin muun muassa eteläisessä Ruotsissa liikenteellisesti tärkeän Södra Stambanan -pääradan kunnossapito Arlövin ja Nässjön välisellä rataosuudella.

    Kysynnän arvioidaan jatkuvan Ruotsissa edelleen vahvana niin ratojen kunnossapidossa kuin rakentamisessa.

    Rail Baltica Baltiassa

    VR Track Estonia AS:n toiminta keskittyi Rail Baltican rakentamiseen liittyviin alihankintatöihin Liettuassa, jonne yhtiö vuokrasi konepalveluja ja -kapasiteettia, kuten myös projektinjohtopalveluja.

    Rail Baltica on Euroopan unionin liikennehanke, jonka tarkoituksena on rakentaa vuoteen 2020 mennessä 1 200 kilometrin pituinen nopea ratayhteys Tallinnan ja Varsovan välille. Hankkeen uskotaan jatkossa vaikuttavan positiivisesti radanrakentamisen palveluiden kysyntään Baltian alueella.