• Hallintoneuvosto
  • Riskienhallinta
  • Sisäpiirihallinto
  • Tilintarkastus
  • Sisäinen tarkastus
  • Palkitseminen
  • Yhtiöjärjestys
  • VR Kaupunkiliikenne
  • Kiinteistöt
  • Dr19-veturi
  • Tapahtumia aikajanalla
  • Hankinta
  • Konduktööriksi
  • Sijoittajalle
  • Matkustajaliikenteen kilpailuun vastataan uudistumalla

    Kaukoliikenteen kilpailu kasvoi kesällä 2014, kun lukuisat linja-autoliikenteen siirtymäkauden sopimukset raukesivat. VR on vastannut kilpailuun useilla hintakampanjoilla – hinnoittelun ja liikennesuunnittelun uudistusta selvitetään.

    Kaukoliikenteen bussireittien vapautumisesta koituvaa hintakilpailua oli osattu ennakoida, mutta vuorotarjonnan huomattavaan kasvuun ja bussiyritysten romahtaneisiin lippuhintoihin ei osattu varautua täysimääräisesti. Kiristyneen kilpailun lisäksi haasteena on myös pitkään jatkunut talouden taantuma, joka vähentää matkustuspalveluiden kysyntää. Muun muassa toteutettujen hintakampanjoiden ansioista VR:n matkustajamäärät laskivat vain hieman verrattuna edellisvuoteen.

    Linja-autoihin verrattuna matkustajaliikennejohtaja Maisa Romanaisen mielestä junissa on kolme valttikorttia: mukavuus, nopeus ja asiakaspalvelu. Pitkillä matkoilla juna on kätevä – siellä on hyvät tilat työskentelyyn ja viihtymiseen, tarjoilua ja mahdollisuus ottaa mukaan suuriakin matkatavaroita. Konduktöörit palvelevat koko matkan ja avustavat tarvittaessa. Junissa on myös mahdollista kuljettaa esimerkiksi lemmikkejä tai valita allergiapaikka.

    Asiakaslähtöistä hinnoittelua

    Taloustilanne ja lisääntynyt kilpailu on lisännyt kuluttajien hintatietoisuutta – erinomaisen matkustajapalvelun lisäksi hinnoittelun on oltava läpinäkyvää ja asiakaslähtöistä. Matkustajaliikennejohtaja Romanaisen mukaan mukaan asiakaslähtöistä hinnoittelua on jo käynnistetty – mutta hintamielikuvan muuttamiseksi löytyy vielä tekemistä.

    Kiristyneessä kilpailutilanteessa VR päätti olla nostamatta lippujen hintoja vuoden 2015 alussa. Lisäksi erityisesti hintatietoisille opiskelijoille on tarjottu lisäalennuksia, sarjalippuja ja viikonloppulippuja. Romanaisen mukaan opiskelijat ovat ottaneet tarjoukset hyvin vastaan, ja niitä on hyödynnetty vilkkaasti.

    VR:n lippuvalikoima on monipuolinen, mutta edullisimman vaihtoehdon löytäminen on saattanut olla haastavaa. Erilaisten tarjous- ja alennuslippujen lisäksi on tarjolla ennakko-, jousto- ja peruslippuja sekä Eko- ja Ekstra-luokka -vaihtoehdot, joiden erot eivät aina välttämättä avaudu asiakkaalle. VR selvittää tarjonnan ja hinnoittelun selkeyttämistä vuoden 2015 aikana. VR on käynnistänyt 2015 alusta suunnittelun tarjonnan ja hinnoittelun selkeyttämiseksi kaukoliikenteessä.

    Asiakkaat edellä

    Digitalisaatio etenee matkustajaliikenteessä, ja tulevaisuudessa liikenteen kehittämisessä tähdätäänkin entistä matalampaan kynnykseen uusien ratkaisujen kokeilemisessa. Tässä on avainasemassa asiakaspinnassa toimivan henkilöstön ja suoraan asiakkailta tulevan palautteen kuuntelu.

    Romanainen muistuttaa, että palkitussa asiakasohjelma Veturissa on jo yli 700 000 jäsentä. Yli 60 prosenttia lipuista ostetaan itsepalvelukanavissa, erityisen nopeasti kasvaa mobiilipalveluiden kysyntä. Digitaaliset kanavat ovat hyvä keino kohdistaa tarjouksia entistä paremmin erityisesti Veturi- asiakasohjelman jäsenille. Asiakkailta tulevan palautteen huomioiminen auttaa meitä tarjoamaan parasta mahdollista palvelua kilpailukykyiseen hintaan, Romanainen sanoo. Vuorovaikutus asiakkaan kanssa auttaa kehittämään myös junien palvelutarjontaa kuten junaverkkoa, ravitsemuspalveluita ja viihtyvyyttä, tästä hyvänä esimerkkinä DuettoPlus ravintolavaunut.

    Täysi juna on kaikkien etu

    Joukkoliikenteen kilpailu voidaan nähdä positiivisena asiana, joka kertoo joukkoliikenteen houkuttelevuudesta. Junan pääkilpailija on henkilöauto, jolla tehdään yhä yli kaksi kolmasosaa Suomen sisäisistä yli 100 kilometrin matkoista. Olennaista on saada aiemmin junaa käyttämättömät suomalaiset kokeilemaan junaa, ja toisaalta vastata yhä paremmin nykyisten asiakkaiden tarpeisiin.

    Suomen jatkuva rakennemuutos tukee junan luontaisia vahvuuksia – juna on erinomainen väline kuljetettaessa isoja ihmismääriä kaupunkikeskustojen välillä. Toisaalta junaliikenteen kustannukset ovat huomattavia eikä tyhjillä junilla ajaminen ole kannattavaa. Sekä asiakkaiden että VR:n ja yhteiskunnan etu on ajaa kysyttyjä reittejä sopivasti mitoitetulla kalustolla. Vuoden 2015 aikana selvitetään liikennesuunnittelun uudistustarpeita, jotta pystytään vastaamaan entistä paremmin matkustajien toiveisiin.