• Hallintoneuvosto
  • Riskienhallinta
  • Sisäpiirihallinto
  • Tilintarkastus
  • Sisäinen tarkastus
  • Palkitseminen
  • Yhtiöjärjestys
  • VR Kaupunkiliikenne
  • Kiinteistöt
  • Dr19-veturi
  • Tapahtumia aikajanalla
  • Hankinta
  • Konduktööriksi
  • Sijoittajalle
  • Lähiliikenne valmistautui uuteen sopimuskauteen

    • Lähiliikenne on toiminut omana yksikkönään vuodesta 2014.
    • Lähiliikenteen tärkein asiakas on Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL), jonka tilaamana tuotetaan junapalveluita pääkaupunkiseudulle.
    • Lähiliikenteeseen kuuluu myös vyöhykeliikenne Helsingistä Karjaalle, Riihimäelle ja Lahteen.
    • Päivittäin lähiliikenne ajaa 800 junavuoroa palvellen noin 174 000 asiakasta.

    Aiesopimus HSL:n kanssa kirittää lähiliikennettä

    Keväällä 2015 lähiliikenne solmi HSL:n kanssa aiesopimuksen junaliikenteen operoinnista ja Sm5-lähiliikennekaluston kunnossapidosta vuoteen 2021. Aiesopimuksen tavoitteena on valmistella ja mahdollistaa varsinaisen suorahankintasopimuksen solmiminen keväällä 2016.

    Aiesopimuksen solmimisen mahdollistivat onnistuneet lähiliikenteen tehostamistoimet viime vuosina. Sopimuksen myötä lähiliikenne sitoutui uusiin muutos- sekä tehostamistoimenpiteisiin, joiden valmistelu ja läpivienti ovat parhaillaan käynnissä. Osana tehostamistoimia tarkastellaan muun muassa kalustoa, uudenlaista palvelumallia, asiakastyytyväisyyttä ja täsmällisyyttä.

    Uusi sopimuskausi merkitsee myös konduktöörin työnkuvan muuttumista. Lipunmyynti HSL-liikenteen junissa loppuu vuoden 2016 loppuun mennessä ja uusi kiertävä konduktöörimalli otetaan käyttöön vuoden 2017 aikana. Uudessa mallissa junahenkilökunta liikkuu junasta toiseen pareittain varmistaen asiakaspalvelun saatavuuden sekä matkustajien turvallisuuden. Mallin käyttöönottoa valmistellaan tiiviisti yhdessä eri tahojen kanssa.

    Kehärataa pitkin kentälle

    Heinäkuussa 2015 avattiin Liikenneviraston toteuttama Kehärata-hanke, joka mahdollisti ensimmäistä kertaa junayhteyden suoraan Helsingin rautatieasemalta Helsinki-Vantaan lentokentälle. Matka-aika lentokentälle rautatieasemalta on alle 30 minuuttia ja lippu on normaalin HSL-seutulipun hintainen.

    Kehäradan avaamista edeltänyt pitkäjänteinen suunnittelutyö aloitettiin 2013 eri tahojen kanssa. Valmistelu sisälsi valtavan määrän testiajoja, aikataulujen hiomista sekä kalustonkierron ja raiteistonkäytön tarkkaa suunnittelua. Uudenlaisen radan mukanaan tuomia muutoksia työvuoroihin ja turvallisuuteen työstettiin tiiviisti henkilöstön kanssa.

    Kehäradan myötä lähiliikenteen junayksikkökilometrit kasvoivat noin neljänneksellä. Kasvaneen liikenteen johdosta lähiliikenne rekrytoi yhteensä noin 200 uutta kuljettajaa ja konduktööriä.

    Kehärata palvelee koko Suomen rataverkkoa – kaukoliikenteen junista on vaihtomahdollisuus kehäradalle kaukoliikenteen lipulla ilman lisämaksua.

    • HSL:n kesällä 2015 toteuttamassa asiakastyytyväisyystutkimuksessa lähiliikenne pärjäsi erittäin hyvin – lähiliikenteen matkustajista 91,8 % oli tyytyväisiä (2014 tyytyväisyysaste oli 87,85 %).