• Hallintoneuvosto
  • Riskienhallinta
  • Sisäpiirihallinto
  • Tilintarkastus
  • Sisäinen tarkastus
  • Palkitseminen
  • Yhtiöjärjestys
  • VR Kaupunkiliikenne
  • Kiinteistöt
  • Dr19-veturi
  • Tapahtumia aikajanalla
  • Hankinta
  • Konduktööriksi
  • Sijoittajalle
  • Turvallisuus

    Vuonna 2015 Suomessa vältyttiin vakavilta junaliikenneonnettomuuksilta. Vuoden aikana ei sattunut yhtään matkustajien tai henkilökunnan kuolemaan johtanutta onnettomuutta juna- tai vaihtotyöliikenteessä. Vakavin vaaratilanne oli maaliskuussa sattunut lähiliikennejunan ylinopeus Hyvinkäällä.

    Poikkeamien määrä sekä junaliikenteessä että vaihtotöissä laski pääsääntöisesti. Vain suistumisten määrä vaihtotöissä nousi hieman. Esimiehet pitivät turvallisuustuokioita viime vuotta enemmän turvallisuuskulttuurin parantamiseksi ja myös henkilöstön tekemien turvallisuushavaintojen tavoitemäärä ylitettiin selvästi.

    Konsernin tapaturmataajuustavoite saavutettiin toteuman ollessa 15,3 ja tavoitteen ollessa 16,5. (tapaturmat miljoonaa työtuntia kohden). Tapaturmien määrän alentamiseksi tehdään jatkuvasti määrätietoisesti työtä.