• Hallintoneuvosto
  • Riskienhallinta
  • Sisäpiirihallinto
  • Tilintarkastus
  • Sisäinen tarkastus
  • Palkitseminen
  • Yhtiöjärjestys
  • VR Kaupunkiliikenne
  • Kiinteistöt
  • Dr19-veturi
  • Tapahtumia aikajanalla
  • Hankinta
  • Konduktööriksi
  • Sijoittajalle
  • Vakava ylinopeudesta johtunut vaaratilanne

    Maaliskuussa 2015 tapahtui Hyvinkäällä vakava vaaratilanne, kun Riihimäeltä Helsinkiin matkalla ollut R-paikallisjuna ajoi Hyvinkään asemalle tullessaan vaihteeseen suurella ylinopeudella. Vakava vaaratilanne olisi pahimmillaan voinut johtaa junan suistumiseen.

    Onnettomuuskeskus (OTKES) antoi tutkinnan jälkeen turvallisuuden parantamiseksi suosituksia, joiden toteutumista Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi seuraa. VR Group käynnisti toimenpiteitä turvallisuuden parantamiseksi heti sisäisen tutkinnan jälkeen ja jatkaa yhdessä Trafin kanssa teknisten suositusten toteuttamisen selvittämistä.

    Merkittävin parannussuositus koski junan automaattista kulunvalvontaa, jonka kytkemättä jättäminen mahdollisti junan ajamisen ylinopeudella. Vuoden 2016 aikana otetaan käyttöön uusi toimintatapa, ja jatkossa junankulunvalvontajärjestelmä on aina päällä. Vuosien 2016 ja 2017 aikana ohjaamoihin on tulossa myös merkkivalo, joka ilmaisee, jos järjestelmä ei ole päällä.

    Heti tapahtuman jälkeen ohjaamoihin hankittiin kulunvalvontajärjestelmästä muistuttava tarra sekä asiaa käytiin läpi yhdessä kuljettajien kanssa koulutuksissa. Kuljettajien ohjeistusta päivitettiin muun muassa mobiililaitteiden osalta. Niiden käyttöä ajon aikana rajoitettiin vain työtehtäviin, joita kuljettaja hoitaa sekä puhelimella että tabletilla. 

    Kuljettaja siirrettiin heti tapauksen jälkeen turvaamistoimenpiteenä pois veturinkuljettajan työstä. Hyvinkään käräjäoikeus tuomitsi kuljettajan törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen tammikuussa 2016.