Äänekosken liikenneyhteydet -rata-allianssin sopimus allekirjoitettiin

Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet -hankkeessa parannetaan tie- ja ratayhteyksiä alueen kasvavien liikennemäärien tarpeisiin. Liikennevirasto ja VR Track Oy allekirjoittivat tänään allianssimallilla toteutettavan ratahankkeen kehitysvaiheen sopimuksen.

– Hanke pääsee nyt suunnitellusti käyntiin. Allianssimalliin kuuluva kehitysvaihe kestää kevääseen 2016 ja alkukesästä käynnistyvät rakennustyöt täydellä volyymilla, kertoo hankkeen projektipäällikkö Mikko A. Heiskanen. Kehitysvaiheessa sovitaan hankkeen tarkemmasta laajuudesta tavoitekustannuksineen.

– Kehitysvaiheesta tulee nopea ja intensiivinen, jotta mahdollistetaan hankkeen rakennustyöt sujuvasti nopealla kokonaisaikataululla. Toteutuksen kannalta on tärkeää suunnitella työt niin, että kuljetukset toimivat optimaalisella tavalla syksyllä 2017.

– Tämä on meille tärkeä hanke ja kolmas allianssimuotoinen toteutus. Olen vakuuttunut siitä, että kumppanuuteen perustuva toteutus on erinomainen tapa viedä tällainen haastava hanke maaliin, iloitsee johtaja Harri Lukkarinen VR Track Oy:stä.

Äänekoskelle rakennettava biotuotetehdas lisää Vuosaaren satamaan suuntautuvien rautatiekuljetusten määrää merkittävästi. Tampereen ja Äänekosken välisellä rataosuudella toimintavarmuutta parannetaan radan rakenteita, tunneleita ja turvalaitteita korjaamalla. Jyväskylä-Äänekoski välinen rataosuus sähköistetään, mikä vähentää kuljetuskustannuksia ja ympäristöhaittoja. Ratahankkeen rakentaminen ajoittuu vuosiin 2016–17 ja sen arvioitu valmistumisaika on syksyllä 2017.

Seuraa hanketta: www.liikennevirasto.fi/aanekoski

 


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu