Allegron suosio kasvaa: jo miljoona matkustajaa

Allegro-juna sai miljoonannen matkustajan perjantaina 20.9. Nopea Allegro liikennöi Helsingin ja Pietarin välillä kahdeksalla vuorolla päivittäin.

Vuonna 2011 VR asetti Allegron tavoitteeksi 500 000 matkaa vuodessa vuoteen 2015 mennessä. Tämä tavoite on nyt saavutettu 90 prosenttisesti.

– Heinä–elokuussa matkustajamäärät ovat kasvaneet huimasti. Allegron suosiota ovat kasvattaneet etenkin edulliset aamuvuorot Helsingistä ja Pietarista, VR:n matkustajaliikenteen divisioonajohtaja Antti Tiitola sanoo.

Allegron lippujen hinnat vaihtelevat lähtöjen ja sesonkien mukaan, edullisimmillaan matkaan pääsee 39 eurolla.

Allegro-junien matkustajista suurin osa on venäläisiä, mutta suomalaisten osuus kasvaa jatkuvasti. Myös muista maista Allegrolla Suomeen tulevien matkailijoiden määrä on lisääntynyt.

– Allegro on meille tärkeä yhteys, ja haluamme palvella asiakkaitamme mahdollisimman hyvin. Olemme merkittävästi panostaneet junien täsmällisyyteen ja palvelun laatuun muun muassa junan ravintolapalveluissa, Tiitola toteaa.

VR:n ja Venäjän rautateiden yhteishanke

Allegron liikennöinti Helsingin ja Pietarin välillä aloitettiin 12.12.2010, jolloin matka-aika lyheni aiemmasta kahdella tunnilla nykyiseen kolmeen ja puoleen tuntiin.

Allegro-juna on VR:n ja RZD:n eli Venäjän rautateiden yhteishanke. VR ja RZD vastaavat junien matkustajapalvelusta, aikatauluista ja lipunmyynnistä. Junat omistaa VR:n ja RZD:n yhteinen kalustoyritys Karelian Trains.


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu