Helsingin päärautatieaseman kivimiehet saivat rokotuslaastarit – VR kannustaa rokotteiden ottamiseen

Helsingin päärautatieaseman ikoniset kivimiehet ovat saaneet käsivarsiinsa rokotelaastarit. VR kannustaa ihmisiä hankkimaan rokotuksen THL:n suositusten mukaisesti. Kivimiesten kasvomaskit on rokotuskattavuuden nousun myötä riisuttu pois, mutta junissa on yhä voimassa maskisuositus, koska rokottamattomia vielä kuitenkin on. 

Kivimiesten rokotelaastareilla VR haluaa paitsi kannustaa ihmisiä rokotteen ottamiseen myös antaa toiveikasta viestiä tulevaisuudesta. Yhteiskunnan avautuminen terveysturvallisesti toteutuu riittävällä rokotekattavuudella, johon jokainen voi vaikuttaa rokotteen ottamalla. 
 
"Kivimiesten laastareilla haluamme ottaa kantaa tärkeään aiheeseen ja kannustaa kaikkia ottamaan rokotukset, jotta pääsemme kohti normaalia arkea ja liikkumista. Rokotuskattavuuden edistäminen on meille myös liiketoiminnallisesti tärkeää, sillä iso osa junaliikenteestä rahoitetaan pelkillä lipputuloilla. Kun junia käytetään, yhteydet säilyvät kannattavina liikennöidä", sanoo matkustajaliikennejohtaja Topi Simola.
 
Junissa on yhä voimassa maskisuositus THL:n suosituksen mukaisesti, ja junissa työskentelevä henkilökunta käyttää kasvomaskia. Maskipakkoa toivovien asiakkaiden osuus on edelleen laskussa, ja sitä toivoo 40 % VR:n asiakkaista (vastaava osuus oli elokuussa 58 % ja syyskuussa 43 %) *.

Juna on ollut turvallinen kulkumuoto myös korona-aikana. VR jatkaa käyttöön otettuja turvallisuustoimenpiteitä, kuten tehostettua siivousta ja käsidesin tarjoamista. VR liikennöi jatkossakin mahdollisuuksien mukaan väljällä kalustolla.
 
*VR on tehnyt keväästä 2020 lähtien kuukausittain asiakaskyselyn junamatkustamisen turvallisuudentunteesta. Lokakuun kyselyyn osallistui n. 2600 vastaajaa.


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu