Huhtikuu oli suosiollinen lähiliikenteelle

Kulunut talvi oli kohtuullinen junaliikenteen täsmällisyyden näkökulmasta. Huhtikuussa erityisesti lähiliikenteessä oli aihetta tyytyväisyyteen. Pääkaupunkiseudun lähiliikenteen täsmällisyys oli huhtikuussa erinomaisella tasolla: 97,4 prosenttia. Lähiliikenteen mittarina on junien täsmällisyys lähtö- ja määräasemalla kolmen minuutin tarkkuudella. Vain 0,4 prosenttia oli yli kymmenen minuuttia myöhässä tai peruttu. - Liikenne sujui suunnitelmien mukaan. Huhtikuussa ei ollut mitään suurempia ongelmia: kalustorikkoja oli vähän ja ratainfrastruktuuri oli kunnossa. Täsmällisyyden eteen tehty työ on tuottanut tulosta, kertoo lähiliikennejohtaja Antti Korhonen. Kaukojunista 83,9 prosenttia saapui määräasemalleen viiden minuutin tarkkuudella. Yli vartin myöhästyi tämän vuoden huhtikuussa 6,9 prosenttia kaukojunista. Suurin syy myöhästymisiin olivat routavaurioista johtuvat nopeusrajoitukset. Tavarajunien täsmällisyys oli 91,3 prosenttia 30 minuutin myöhästymisrajalla. Kaukoliikenteen talviajan täsmällisyys hyväksyttävällä tasolla Kulunut talvi sujui kokonaisuudessaan kohtalaisen hyvin. - Eri vuosien talvikuukaudet ovat keskenään hyvin erilaisia, eikä niitä voi suoraan verrata toisiinsa. Kulunut talvi oli paljon edellisvuotisia pidempi. Viime vuosista olemme oppineet sen, että varautumistaso on syytä pitää korkealla, vaikka väliin mahtuisi helpompiakin aikoja. Teemme pitkäjänteistä työtä täsmällisyyden parantamiseksi, kaukoliikennejohtaja Ari Vanhanen kertoo. Routa vaikeuttaa edelleen junaliikennettä Roudan vuoksi Liikenneviraston asettamat nopeusrajoitukset ovat lisääntyneet erityisesti Seinäjoen, Oulun ja Rovaniemen välisillä rataosuuksilla. Kuopio–Oulu- ja Iisalmi–Ylivieska-välisillä matkoilla nopeusrajoitukset aiheuttavat myös viivytyksiä ja yhteysjunien odotuksia. Koska junat ajavat nopeusrajoitusten vuoksi normaalia hitaammin, ne ovat jääneet aikataulustaan myöhään 15–45 minuuttia. Routa vaikuttaa tällä hetkellä noin 230 kilometrin matkalla. VR:ssä pidetään todennäköisenä, että Liikennevirasto lisää vielä roudasta johtuvia nopeusrajoituksia, sillä pahin routatilanne on juuri käsillä. Liikennevirasto aloittaa routavaurioiden korjaamisen kesäkuussa roudan sulamisen jälkeen. Ratatyöt eri rataosuuksilla ovat jo käynnistyneet, ja ne aiheuttavat liikennejärjestelyjä erityisesti Pohjanmaan radalla. VR tiedottaa säännöllisesti ratatöiden vaikutuksista junaliikenteeseen. Tietoa saa myös osoitteesta www.vr.fi/ratatyot sekä Liikennevirastosta, jonka vastuulla ratatyöt ovat. VR ajaa vuorokaudessa noin 900 lähiliikenteen ja 300 kaukoliikenteen junaa sekä 450 tavarajunaa. VR Group tiedottaa junien täsmällisyydestä kuukausittain. VR jatkaa täsmällisyystyötä yhdessä Liikenneviraston ja HSL:n kanssa. Lue myös Junablogin juttu: Täsmällisyys ei ole projekti Lue myös routatietoa Liikenneviraston sivuilta

VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu