Junaliikenne palautumassa normaaliksi Itä-Suomessa

Junaliikenne Helsingin ja Kouvolan välillä on jälleen käynnistynyt. Odotettavissa on edelleen myöhästymisiä, koska junat kulkevat vian vaikutusalueella Lahden ympäristössä normaalia hitaammin. Myös Z-junat kulkevat Lahteen normaalisti mutta hidastetulla nopeudella. Liikenne on edelleen poikki Riihimäen ja Lahden välillä. Osa junista korvataan linja-autoilla. Junaliikenne Lahden seudulla pysähtyi tänään kello 10.30 liikenteenohjausjärjestelmän vian vuoksi. Liikennevirasto korjaa vikaa parhaillaan. Vian arvioidaan tulevan kuntoon klo 16 mennessä, minkä jälkeen junat voivat ajaa normaalilla nopeudella Lahden alueella. Matkustajien kannattaa kuitenkin varautua myöhästymisiin Itä-Suomessa perjantai-illan aikana. Vian vuoksi Lahteen tulevilla rataosuuksilla odotti pahimmillaan kahdeksan junaa. Junissa oleville matkustajille on kerrottu viasta ja sen vaikutuksista sekä korjauksen etenemisaikataulusta. Radoilla seisovien junien tekniikka, kuten valot, wc:t ja ilmastointi, toimivat normaalisti. VR pahoittelee matkustajilleen aiheutunutta haittaa.

VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu