Junaliikenteessä selvästi täsmällisempi talvi

VR:n junat kulkivat tänä talvena huomattavasti paremmin aikataulussaan kuin kahtena edellistalvena. Myös maaliskuu oli onnistunut. Helsingin ratapihan liikennemallien uudistaminen on merkittävin syy parempaan täsmällisyyteen. Helsingin ratapihan liikennemallien muutokset, esimerkiksi vakiokokoonpanojen ja vakioraiteiden käyttöönotto, paransivat junaliikenteen täsmällisyyttä marras-maaliskuussa. Ratapihan ahtaudesta johtuvat myöhästymiset vähenivät yli 70 prosenttia viime talveen verrattuna. Aikataulujen väljentäminen Tampereen ja Jyväskylän välillä paransi kaukojunien täsmällisyyttä myös muualla Suomessa. Lisäksi häiriötilanteiden hallinta on tehostunut, ja kuluneena talvena junaliikenteen häiriöt saatiin ratkaistua edellistalvia nopeammin. Tänä talvena pakkaskausi oli viime talvea lyhyempi ja lumentulo alkoi varsinaisesti vasta vuodenvaihteessa. Se helpotti osaltaan junaliikenteen hoitoa alkutalvesta. Helmikuussa sää oli samanlainen kuin kahtena aiempana vuonna. VR jatkaa täsmällisyystyötä yhdessä Liikenneviraston ja HSL:n kanssa. Maaliskuussa päästiin tavoitteeseen Junat kulkivat maaliskuussa aikataulussaan. Kaukojunista 90,0 prosenttia saapui määräasemalleen viiden minuutin tarkkuudella. Parannusta edellisvuoteen oli 23 prosenttiyksikköä. Yli vartin myöhästyi tämän vuoden maaliskuussa 2,4 prosenttia kaukojunista. Pääkaupunkiseudun lähiliikenteen täsmällisyys oli maaliskuussa 96,5 prosenttia. Yhtä hyvällä tasolla täsmällisyys oli edellisen kerran elokuussa 2009. Lähiliikenteen mittarina on junien täsmällisyys lähtö- ja määräasemalla kolmen minuutin tarkkuudella. Tavarajunien täsmällisyys oli 93,0 prosenttia 30 minuutin myöhästymisrajalla. Maaliskuussa pääkaupunkiseudun lähijunista vain 0,5 prosenttia oli yli kymmenen minuuttia myöhässä tai peruttu, joten vyöhykealueen uuden hyvityskäytännön mukainen korvausraja ei ylity. Routa vaivaa viime kevättä vähemmän Rataverkosta vastaava Liikennevirasto arvioi, että ratojen routavauriot ovat tänä keväänä huomattavasti pienemmät kuin vuotta aiemmin. Roudasta johtuvia nopeusrajoituksia tulee kuitenkin tämänhetkisen tiedon mukaan noin 200 kilometrin matkalle. Nopeusrajoitukset hidastuttavat junien kulkua Pohjois- ja Itä-Suomessa kevään aikana. Routatilannetta voi seurata Liikenneviraston nettisivuilla . VR ajaa vuorokaudessa noin 900 lähiliikenteen ja 300 kaukoliikenteen junaa sekä 450 tavarajunaa. VR-konserni tiedottaa junien täsmällisyydestä kuukausittain. Matkustajaliikenteen asiakkaat voivat seurata ajankohtaista liikennetilannetta VR:n nettisivuilla osoitteessa www.vr.fi ja mobiilisti osoitteessa m.vr.fi. Nettisivuilla on Junat kartalla -palvelu , josta näkee junien kulun Suomen kartalla reaaliaikaisesti.

VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu