Junalippuja voi jatkossa ostaa R-kioskeilta

VR:n junalippuja voi tulevana keväänä ostaa kaikilta R-kioskeilta. VR laajentaa näin jakelukanaviaan ja parantaa junalippujen saatavuutta varsinkin niillä paikkakunnilla, joilla ei ole VR:n omaa lipunmyyntiä. Uudistus tuo junamatkustajille noin 600 uutta lipunostopistettä eri puolilla Suomea. Asiakas saa henkilökohtaista palvelua ja voi hankkia junalippunsa muun asioinnin yhteydessä kioskilta.

– Asiakkaat ovat toivoneet tällaista uudistusta. Uusi ostokanava parantaa asiakaspalvelua ja junalippujen saatavuutta. Erityisesti palvelu paranee niillä asiakasryhmillä, joille itsepalvelukanavien käyttö on vieraampaa, VR:n matkustajaliikennedivisioonan johtaja Antti Tiitola toteaa.

Tällä hetkellä VR:n puhelinpalvelusta varattuja lippuja voi lunastaa R-kioskeilta. Uudistuksen myötä ennakkotilausta ei aina tarvita vaan kioskilta voi ostaa yleisimpiä junalippuja. Auto- ja makuupaikkaliput saa jatkossakin VR:n omista kanavista sekä varaamalla puhelinpalvelusta ja noutamalla R-kioskilta.

VR ja R-kioski Oy solmivat yhteistyösopimuksen lipunmyynnistä tänään. Uusi myyntikanava otetaan käyttöön loppukeväästä.

– Junaliput ovat luonteva lisä tuotevalikoimaamme. Jo nyt kioskeilta on voinut lunastaa VR:n puhelinpalvelusta varatut liput, business manager Jan Karlsson R-kioski Oy:sta kertoo.

Junalippuja voi kioskien lisäksi edelleen ostaa useista VR:n tutuista myyntikanavista: asemilta, VR:n verkkokaupasta, VR Mobiilista, puhelinpalvelusta, lippuautomaateilta sekä junasta junahenkilökunnalta.


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu