Kaikki VR:n lippuautomaatit toiminnassa

VR:n kaikki lippuautomaatit on otettu käyttöön. Automaatteja on 128 kappaletta pääasiassa rautatieasemilla mutta myös esimerkiksi muutamissa kauppakeskuksissa. Lippuautomaatit on otettu käyttöön vaiheittain syyskuun loppupuolen ja lokakuun alkupuolen aikana. Lippuautomaateista voi ostaa kauko- ja lähiliikenteen junalippuja yksittäisille matkoille sekä lisäksi esimerkiksi uudistetun kausi- ja sarjalipun, AutoJuna -paketin ja junalipun Allegrolla Helsingistä Pietariin. Junalippu kannattaa ostaa ennen junaan nousemista, näin varmistaa edullisemman matkan sekä haluamansa istumapaikan. Lippuja voi ostaa automaattien lisäksi asemien lipunmyynnistä, verkkokaupasta ja puhelinpalvelusta. Junasta ostetusta lipusta peritään lauantaista 15.10. alkaen 5 euron junamaksu. Junamaksua ei ole poikkeuksellisesti peritty junalippujen myynnissä olleiden ja nyt korjattujen häiriöiden vuoksi. Junamaksua ei peritä suorilla taajamajunamatkoilla. VR Group on monipuolinen, ympäristöystävällinen ja vastuullisesti toimiva matkustuksen, logistiikan ja infrarakentamisen palveluyritys. Konserni tarjoaa työtä 12 000 ammattilaiselle Suomessa ja kymmenessä Euroopan maassa.

VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu