Kaukojunien aikataulut muuttuvat 6. kesäkuuta

VR:n kaukojunien aikataulut muuttuvat 6. kesäkuuta. Matkustus Itä-Suomen junissa nopeutuu, kun Lahti─Luumäki-ratatöiden päätyttyä junilla voidaan ajaa entistä nopeammin. Uudet Allegro-vuorot ovat aloittaneet 29. toukokuuta. Ratatyöt aiheuttavat muutoksia junien kulkuun useilla rataosilla kesän ja syksyn aikana. Itä-Suomen junien matka-ajat lyhenevät, kun Lahti–Luumäki-välillä tehtyjen parannustöiden vaikutukset otetaan huomioon aikatauluissa. Pendolinoilla matka taittuu jatkossa Lahdesta eteenpäin 10–15 minuuttia ja IC- sekä IC2-junilla noin viisi minuuttia nopeammin. Viisi aamun kaukojunavuoroa perutaan kesän lomakauden ajaksi 6. kesäkuuta - 14. elokuuta vähäisempien matkustajamäärien vuoksi. Vuoroja on peruttu reiteillä Helsinki–Turku, Jyväskylä–Helsinki ja Kuopio–Kajaani. Lisää Allegro-vuoroja Helsingin ja Pietarin väliseen Allegro-junaliikenteeseen on tullut lisävuoroja 29. toukokuuta alkaen. Kaupunkien välillä kulkee joka päivä neljä vuoroa molempiin suuntiin, kun niitä oli aiemmin kaksi. Allegro-junat Helsingistä Pietariin lähtevät klo 6.00, 10.00, 15.00 ja 19.00. Pietarista Helsinkiin pääsee klo 6.40, 11.25, 15.25 ja 20.25. Suomesta voi nyt käydä Pietarissa junalla päiväseltään. Lisävuorojen myötä myös vaihtoyhteydet esimerkiksi Kuopion ja Tampereen suuntiin paranevat. Ratatyöt aiheuttavat liikennemuutoksia Ratatyöt aiheuttavat kesän ja syksyn aikana muutoksia junien kulkuun. Reiteillä Seinäjoki–Kokkola ja Vihanti–Oulu on useita erimittaisia liikennekatkoja toukokuun ja lokakuun välisenä aikana. Liikennekatkojen aikana junat korvataan linja-autoilla. Ratatöiden aikaan junat myös joutuvat kulkemaan työmaiden ohi alhaisemmilla nopeuksilla, mikä pidentää matka-aikoja. Pieksämäen, Kuopion ja Siilinjärven välillä on juhannuksena useamman vuorokauden liikennekatko, jolloin junat korvataan linja-autoilla. Myös Helsinki–Turku- ja Parikkala–Savonlinna-väleillä on ratatöistä johtuvia muutoksia kesän aikana. Tarkempia tietoja ratatöiden vaikutuksista junaliikenteeseen on VR:n Internet-sivuilla osoitteessa www.vr.fi . Useita pienempiä muutoksia Aikataulukauden vaihtuessa kaukojunien aikatauluissa tapahtuu lisäksi useita pienempiä muutoksia. 6. kesäkuuta alkaen Helsingistä Poriin klo 19.06 lähtevän IC2-junan lähtö aikaistuu tunnilla, eli juna lähtee jatkossa Helsingistä klo 18.06 ja Tampereelta klo 20.10. Tampereen ja Porin välillä lähiliikennekaluston käyttö päättyy. Helsingistä Rovaniemelle perjantaisin klo 20.23 lähtevän yöjunan aikataulu siirtyy noin kolme ja puoli tuntia myöhemmäksi. Juna lähtee Helsingistä klo 23.52, on Oulussa klo 9.18 ja Rovaniemellä klo 12.18. Aikataulumuutoksen myötä esimerkiksi Helsingistä Hämeenlinnaan ja Tampereelle tulee uusi myöhäisillan yhteys. Oulusta Kuopion kautta Kouvolaan kulkevan P 706 -junan aikataulua muutetaan niin, että junalta on jatkossa Kuopiossa yhteys Pendolino-junaan 76 Kuopiosta Helsinkiin. Muutoksen myötä esimerkiksi Kajaanista Helsinkiin matkustavat pääsevät perille 40 minuuttia nopeammin. Helsingin ja Kouvolan välille tulee arkisin uusi taajamajunayhteys molempiin suuntiin, kun kahden Z-junavuoron reittiä pidennetään Kouvolaan asti. Uusi vuoro lähtee Kouvolasta klo 5.37 ja Helsingistä klo 15.41. Perjantaisin Turusta Helsinkiin kulkeva ”kulttuurijuna” jatkaa kulkuaan 28.10. asti. Juna lähtee Turusta klo 23.58 ja on Helsingissä klo 01.57 lauantaina aamuyöllä. Yksittäisten junien kalusto vaihtuu. Esimerkiksi Imatralta klo 14.52 Helsinkiin lähtevä pikajuna on jatkossa IC2-juna. Uudet aikataulut löytyvät VR Matkahausta osoitteesta www.vr.fi tai kännykällä osoitteesta mobile.vr.fi. Uusia taskuaikataulukirjoja voi ostaa asemilta. Tarkempia tietoja saa myös VR Asiakaspalvelusta numerosta 0600 41 900 (1 euro/puhelu + pvm) ja VR:n asemilta. Helatorstaina aikataulumuutoksia Kaukojunat kulkevat helatorstain aikaan poikkeusaikataulujen mukaan. Keskiviikkona 1. kesäkuuta on perjantaiaikataulut. Helatorstaina 2. kesäkuuta junat noudattavat sunnuntain aikatauluja. Liikenteessä on useita lisäjunia ympäri Suomen, ja joitakin junavuoroja on myös peruttu. Perjantaina 3. kesäkuuta junat kulkevat normaalin perjantaiaikataulun mukaan.

VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu